Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Hiatt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Hiatt. Näytä kaikki tekstit

14.9.2011

John Hiatt - Dirty Jeans and Mudslide Hymns (2011)


John Hiatt kuuluu samaan sarjaan kuin Levon Helm maanläheisine lähestymistapoineen. Robbie Robertsonin kanssa mies kuuluu armoitettujen lauluntekijöiden valioihin. Vaikka Hiatt ei vielä seitsemääkymmentä kolkuttelekaan, on hän ehtinyt julkaista levyjä jo viidellä vuosikymmenellä.

Hiatt kuuluu myös sarjaan muusikoiden muusikko. Miehen arvostus kollegoiden joukossa on aina ollut suurempaa kuin kaupallinen suksee. Hiatt on esiintynyt lukuisten suurien nimien kanssa ja Hiattin biisejä ovat coveroineet mm. sellaiset suuruudet kuin Bob Dylan, Ry Cooder, Eric Clapton, B.B.King, Bonnie Raitt, Iggy Pop ja Emmylou Harris, vain muutamia mainitakseni. Monet coverit ovat menestyneet huomattavasti paremmin listoilla kuin Hiattin alkuperäiset. Miehen lauluäänen raakuus ja lievä yksitotisuus lienee yksi syy tähän. Mikään kultakurkku Hiatt ei välttämättä ole.



Hiattin 80- ja 90-luvun taitteen levyt Bring the Family, Stolen Moments ja Slow Turning singauttivat miehen jo Billboardin listoille, mutta tuolloinkin sijat jäivät vaatimattomiksi. Kuten ovat jääneet koko miehen uran ajan. Musiikkityyli on hieman vaihdellut, mutta aina se on ollut enemmän tai vähemmän roots-pohjaista poljentoa. Kaupallisen menestyksen vähäisyyden takia myös levy-yhtiöt ovat vaihtuneet tuhka tiheään ja viimeiset viisi levyä ovat ilmestyneet indielevymerkki New West Recordsin toimesta.

Tiukalla tahdilla viime aikoina levyjä julkaisseen Hiattin kahdeskymmenes levy ilmestyi kuukausi sitten ilman sen suurempia hässäköitä. Levyltä on turha odottaa mitään käänteentekeviä klassikoita tai kassoja kilisteleviä popkiemuroita. Hiattin duunariasenne ja ammattimainen ote on kuitenkin niin tiukka, että vaikka levy ei juuri edeltäjistään eroa, se on taasen erittäinkin mukava keitos tex-mexiä, rockia, countrya, bluesia ja soulia samalla käheällä äänellä laulettuna. Pari viimeistä levyä ovat olleet selkeää parannusta miehen uralla.



Robbie Robertsonin nostalgisointiin verrattuna John Hiatt vetää selkeästi pidemmän korren hyvillä biiseillä ja rouhealla otteellaan. Silläkin uhalla että Hiatt toistaa itseään, hän ei pahemmin tunnu perustavan listasijoituksista tai musiikin uusista virtauksista. Jotkut sedät tosiaankin jaksaa heilua entiseen malliin vähääkään välittämättä mihin musiikkimaailman tuulet puhaltelee. Vähän niinkuin Little Village yhtyekaveri Ry Cooder, Hiatt pysyttelee omilla linjoillaan. Nämä kaverit tekee tosiaankin just sitä mikä itseä huvittaa. Ei oikein ole enää mitään todisteltavaa. Kunhan nyt sen verran levyjä myydään että leivässä pysyy ja levy-yhtiö pitää rosterissa. Mitäpä sitä soittomies muuta.

Tämä viimeisen video on tämän uusimman levyn biisi "Down Around My Place", joka on kuvattu Hiattin konsertista kuukausi sitten samaisessa Ryman Auditoriumissa, jossa tuo Levin Helmin live oli äänitetty. Levyllä tämä biisi soi vieläkin hienommin entisen Douple Trouble-mies Reese Wynansin avustamana.

10.9.2011

Levon Helm - Ramble At The Ryman (2011)


Levon Helmillä on ollut tapana järjestää suomalaisillekin bändeille tutuksi tulleessa studiossaan Woodstockissa loppuunmyytyjä Midnight Ramble-sessioita joihin on osallistunut ystäviä ja vierailijoita melkoisen vapaalla meiningillä aina Elvis Costellosta Dr. Johniin ja Norah Jonesiin. Legendaarisen americana-yhtye The Bandin ainoa amerikkalaisjäsen Helm vei yhtyeensä ja ystävänsä vuonna 2008 Nashvillen legendaariseen Ryman Auditoriumiin. Monet Ramble-sessioiden ja kiertueiden kaverit ovat esiintyneet ennenkin Helmin levyillä, mutta ensi kertaa näin huikeissa tunnelmissa ja näin suurella joukolla.

Mukana lauteilla on mm. Helmin bändin kanssa kiertänyt Little Sammy Davis, joka kuulutetaan lavalle sanoin "one of the original bluesmen, and there ain't many of them left". Mies esiintyi aikoinaan mm. Muddy Watersin, Earl Hookerin ja Jimmy Reedin kanssa.



Nashvillen countrymies, Emmylou Harrisin ja Steve Earlin taustalla soitellut, Buddy Miller on myös mukana Sam Bushin kanssa. Hiukan yllättävä vierailija on Sheryl Crow, mutta hienosti rouva ruutunsa täyttää Band- biisissä "Evangeline" ja Carter Familyn biisissä "No Depression In Heaven".



Billy Bob Thornton ei liene monillekaan tuttu näistä ympyröistä, toisin kuin John Hiatt. Dylanin kitaristinakin tunnettu Larry Campbell on oleellinen osa Helmin bändiä yleensäkin, ja niin myös tällä levyllä. Kuten myös Helmin oma tytär Amy.

Kurkkusyövästä toipunut 71-vuotias (konsertin aikaan 69) Helm on yhä kovassa vedossa. Lauluääni ei ehkä ole ihan niin kirkkaassa terässä kuin Bandin huippuaikoina, mutta kyllä mies vielä hienosti vetää. Levyllä on biisejä Helmin koko uran varrelta aina Robbie Robertsonin kynästä lähtöisin olevista The Bandin hiteistä Helmin vuoden 2007 levyn Dirt Farmerin biiseihin "Wide River To Cross",  "A Train Robbery" ja "Anna Lee". Lieneekö sama Anna Lee, joka jo "The Weight"-biisissä aikoinaan seikkaili?

The Bandin biisit, kuten "Shape I'm In", "Ophelia", "Evangeline", "Rag Mama Rag" ja erityisesti "Chest Fever" kuulostavat yhtä hienoilta kuin aikoinaan. Hienosti soi myös tuo The Bandin ehkä tunnetuin biisi "The Weight". Vaikka edelleenkin hienoimpana versiona tuosta biisistä pysyy The Last Waltz-versio Staplesien kanssa, ei tämä toisen legendan John Hiattin kanssa vedetty paljon perään jää. Vaikka video on eri konsertista kuin levyversio, on tästäkin helppo huomata kunka hauskaa lavalla oli. Hienoa meininkiä. Ilman nostalgian häivääkään voin sanoa, että tämä on helvetin hieno levy.



Biisilista:

1. Ophelia
2. Back to Memphis
3. Fannie Mae
4. Baby Scratch My Back
5. Evangeline
6. No Depression in Heaven
7. Wide River to Cross
8. Deep Elem Blues
9. Anna Lee
10. Rag Mama Rag
11. Time Out for the Blues
12. A Train Robbery
13. The Shape I'm In
14. Chest Fever
15. The Weight