50 Phil Ochs fans can´t be wrong

Katosblogilta huomasin että Phil Ochsista oli tehty dokumentti, mielenkiintoinen juttu. Aikoinaan tuli kuunneltua miestä jonkin verran, mutta nyt on ollut kyllä taukoa kuuntelussa jo parikymmentä vuotta. Suurimman Dylan-innostuksen aikaan tuli kuunneltua näitä vähän tuntemattomampiakin trubaduureja kuten juuri Ochs, David Ackles, David Blue, Tim Hardin, Tom Rush ja muut.

New Yorkin Greenwich Villagen folkympyröissä pyöri useita tulevia suuruuksia. Ochsin ystävä Bob Dylan oli porukan kruunaamaton kenraali, mutta Ochs oli yhtä selvä adjutantti. Kun Dylan "petti" folkpiirit vuonna 1965 siirtymällä sähköisiin soittimiin, tuli Ochsista puritaanien uusi tulevaisuus. Mies joka ei ollut pettänyt folkjuuriaan. Mutta myös Ochs halusi Dylanin miljoonamyynteihin. Vaikka olikin sosiaalisesti ja poliittisesti radikaali aktiivi, mies halusi olla myös arvostettu ja suosittu. Hän halusi olla sekä Che Guevara että Elvis. Myös Dylan arvosti miestä, ja piti tätä jopa vakavasti otettavana kilpailijana. Tunnetun rocklegendan mukaan ystävyys päättyi Ochsin arvosteltua Dylanin sähköisen aikakauden muutamaa biisiä seurauksella että Dylan heitti tämän ulos limosta sanoin: "et sinä ole lauluntekijä, vaan pelkkä journalisti."

Los Angelesin Sunset Stripin mellakoiden jälkeen kaupungin folktyypit hengailivat Buffalo Springfieldin jalanjäljissä Santa Monicalla Troubadour-baarissa, josta muodostui 60-luvun lopussa uuden polven tulevien kuuluisuuksien ja myös vähemmän kuuluisien muusikoiden uusi kotipesä. Siellä saattoi samana iltana nähdä Everlyn veljekset, Harry Nilssonin, Elton Johnin (joka muuten veti paikassa USA-debyyttinsä), Jackson Brownen, tulevat Eagles-miehet, Joni Mitchellin ja vaikkapa Arlo Guthrien. Ja erittäin usein paikalla oli myös New Yorkista Kaliforniaan muuttanut Phil Ochs. Monien mielestä Ochs oli yksi tuon joukon lahjakkaimpia.

60-luvun loppupuolella arvostetuimmat levytyksensä tehnyt Ochs ei lahjakkuudestaan ja sisäpiirin arvostuksesta huolimatta saanut omasta mielestään ansaitsemaansa huomiota. Miljoonamyynteihin päästäkseen Ochs alkoi siirtyä musiikillisesti enemmän kantrin ja vanhan rockin suuntaan, Elviksen hengessä. Hän teetätti itselleen kultaisen puvun joka päällä hän poseerasi levynsä kannessakin. Folkyleisö oli hämmentynyt, ja levymyynti laski entisestään. Aiemmin tuotteliaan miehen kynä tylsyi ja levytykset harvenivat. Ochs keskittyi matkustelemaan ja matkojen sekavien ja todellakin elokuvan arvoisten tapahtumien jälkeen Ochs menetti lopullisesti uskonsa maailman muutamiseen ja hänen mielenterveytensä alkoi horjua. Runsas päihteiden käyttö ei auttanut asiaa. Välillä hän eli jo kadulla ja oli kehittänyt itselleen toisen persoonallisuuden, John Trainin, joka piti todellista Phil Ochsia vallassaan. Ochs hirtti itsensä vuonna 1976.

Ochs ei ikinä yltänyt kaverinsa Dylanin myyntilukuihin. Välirikkonsa Dylanin kanssa mies ehti korjata 10 vuoden puhumattomuuden jälkeen. Ochs ei myöskään savuttanut samanlaista kulttisuosiota kuten esimerkiksi myös nuorena kuolleet Nick Drake tai Tim Buckley. Phil Ochs on painunut musiikkihistorian alaviitteeksi, joka tunnetaan lähinnä nimeltä, ja sekin vain tuon Dylan-yhteyden kautta. Toivottavasti elokuva tekee miestä hiukan tunnetummaksi. Elokuva kannattaa katsoa jos niin hyvä tuuri on että siihen törmää. Suomen elokuvateattereihin asti sitä tuskin ikinä saadaan.

Viimeisen studiolevynsä kannessa, sen jossa mies poseeraa Elviksen esikuvan mukaan tehdyssä kultaisessa puvussa, takakannessa lukee "50 Phil Ochs fans can't be wrong". Joten kyllä mies osasi ironinenkin olla. Levyn nimi oli muuten Greatest Hits, vaikkei sillä ollut yhtään aiemmin julkaistua kappaletta.