Koska useimmiten kirjoittelen omistamistani levyistä, liittyy niihin myös yleensä jonkinlaisia muistoja. Tokihan noita kellariin unohtuneita vinyylejäkin löytyy, joiden ostamisesta saati ostamisen syistä ei suurempia muistitikuvia ole. Mutta suurimmasta osasta hyllyn levyistä tai yhtyeistä on jonkinlainen kiinteämpi muistijälki elämän soundtrackiin jäänyt.
Nitsiin liittyvät lämpimimmät muistot ajoittuvat tämän levyn jälkeiseen Oulun keikkaan jonka yhtye heitti paikallisessa Cafe Adamissa loppuvuodesta 1987. Silloin oli menossa itsellä tämmöinen vaihe. Erilaisia musiikillisia vaiheita uralle on sattunut monenlaisia peräkkäisiä ja päällekkäisiä, ja The Nits lomittautui oikein hyvin tuohon aikaan sattuneeseen The Smithsin kuolonkorinoihin ja vastapainoksi päälle painavaan bluesinnostukseen Stevie Ray Vaughan-kuvioineen.
Lukuisista korkeista vuoristaan kuuluisan Hollannin musiikki ei varsinaisesti ole ollut vuosien varrella kuuminta hottia. Mutta kaverin sisko, varsinainen oman aikansa hipsteri, esitteli minulle The Nitsin pari vuotta ennen tämän levyn ilmestymistä. Edelliset levyt olivat hieman liian taiteellista tai sitten syntikkamaista minun makuuni, vaikka ne mielenkiintoa herättivätkin. Tämän levyn häpeilemättömän poppi ilme ja mahtavat melodiat Henkin lauluäänen lisäksi saivat meikäläisen faniksi. Sen jälkeen nuo muutkin levyt on hieman avautuneet paremmin. Joskin voi tunnustaa, että mikään niistä ei niin hyvin kuin tämä yhtyeen "hittilevy". Ja suurin syy tämänkin levyn avautumiseen oli tuo huippukeikka.
Elävällä musiikilla on kummallinen voima. Ainakin meikäläiseen. Voin kuunnella, ja miellelläni kuuntelenkin, jos minkälaista elävää musiikkia. Se avaa asian aivan uudella tavalla ja homma saa välillä hurmiollisia piirteitä. En välttämättä pompi ympäriämpäri moshaten tai huutele että soittakaa Paranoid, vaan fiilistelen suomalaiskansalliseen tapaan omissa oloissani täysin musiikkiin keskittyen. Ja se on hieno tunne jonka kokee mieluiten hyvässä seurassa vaikka se ehkä hieman absurdilta kuulostaakin. Mutta hyvässä seurassa voi olla hieman omissa hurmoksissaankin.
Tämän levyn kuunteleminen sai minut hieman nostalgisiin aatteisiin. Keikka oli hieno ja mukavassa seurassa siitä jäi hienot muistot jotka varmasti värittävät tämänkin levyn arviota. Mutta siinähän ei ole mitään väärää. Musiikkihan on parhaimmillaan nimenomaan tunteita. Siksi en kerro tästä(kään) levystä mitään järkevää tai järjetöntä triviaa. Kuunnelkaa itse.
Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti