5.6.2012
Kellarin kätköistä: The Enigma Compilation 1988
Tämä on tainnut eksyä tuonne kirpparitavaran joukkoon kyllä ihan minusta riippumattomista syistä. Niinkuin kaikki töpit selitän muutenkin. En tajua miksi olen tämän tuohon hylkiötavaran joukkoon pistänyt..
Enigma oli yksi merkittävistä alternativemusiikin ulospanijoista 1980-luvulla. Yhtiön rosteriin kuului niinkin kovia nimiä kuin Devo, Dead Milkmen, XYC, Agent Orange, Mojo Nixon, Ronnie Montrose, Poison, Saxon, Slayer, The Smitheneers, The Flaming Lips, Nova Mob, Wall Of Woodoo ja paljon muita pikkuisen nimettömämpiä alternative-, punk-, metalli- ja rockpopcomboja.
Suurin osa näistä julkaistiin yhtiön Restless Recordsille-alamerkillä , joka 90-luvun levy-yhtiöiden uusjaossa löysi uuden kodin ja sai rosteriinsa vielä isompiakin nimiä, kuten They Might Be Giants, The Cramps, The Replacements ja Soul Asylum. Kunnes kuihtui pois.
Enigman kalustoa esitelleitä kokoelmia julkaistiin tietääkseni kolme kappaletta. Enigma Variations 1 ja 2, sekä tämä The Enigma Compilations 1988, jonka levyetiketissä tosin lukee Enigma Variations II ja vuosi 1987. Osittain mukana onkin samaa tavaraa kuin tuossa vanhemmassa kakkosessa, joka oli tuplalevy. Mukana seurasi myös parikymmensivuinen kirjanen bändiesittelyineen, jonka olen ikävä kyllä saanut hukattua jonnekin.
Eihän näistä Enigman tällä levyllä esitellyistä sen aikaisista lippulaivoista mitään ihan maailmankuuluja tullut, mutta luultavasti asianharrastajat tunnistavat nimen jos toisenkin. Jon St. James ei välttämättä monillle kerro musiikintekijänä mitään, mutta tuottajana ja äänittäjänä mies oli jo noihin aikoihin tekemisissä mm. Social Distortionin ja The Vandalsien kanssa. Herra myös toi new wawe-bändi Berlinin Enigman hoiviin, josta sen osti seuraavana vuonna ulos Geffen isolla isolla rahalla. Yksi Enigman suurimpia kassamenestyksiä muuten.
Mojo Nixon lienee sieltä tunnetuimmasta päästä. Mojon, ehkä edelliseenkin liittyen, biisiä "Bring Me the Head of David Geffen" ei kuitenkaan uskallettu tälle kokoelmalle päästää. Mukana on Skid Roper-yhteistyön aikainen pikkuisen lapsellinen anthem "Burn Down the Malls". Ei mikään "Debbie Gibson Is Pregnant with My Two-Headed Love Child", puhumattakaan biisistä "Don Henley Must Die". Vaikka ainahan Nixon oli pikkuisen siinä rajoilla, että ollako kapinallinen vaiko vain räkänokka joka pikkusen tahtoo provosoida. Ehkä oli molempia.
The Flaming Lips on vieraillut pari kertaa Suomessakin, tosin nykykokoonpanossa ei noita alkuperäisiä jäseniä ole jäljellä. Sekavan uransa alkuvaiheilta mukaan on mahtunut biisi "Can´t Stop the Spring", joka kuuluu ehdottomasti kokoelman valioihin.
Biisilista:
Wednesday Week - Why
Game Theory - Erica's World
Jon St. James - Rainy Taxi
The Textones - Not Afraid
Ben Vaughn Combo - Shing-A-Ling With Me
Plasticland - Go A Go-Go Time
Mojo Nixon & Skid Roper - Burn Down The Malls
The Dead Milkmen - The Thing That Only Eats Hippies
Agent Orange - Fire In The Rain
Plan 9 - Man Bites Dog
Wipers - Losers Town
The Flaming Lips - Can't Stop The Spring
2.6.2012
Kusti -The Revenge
Jatketaanpas tätä postiosuutta. Ihan siitä syystä, että osaan kyllä arvostaa bändejä jotka osaavat ja jaksavat itseään esille nostaa. Ihan kaikki ei satasella nappaa, mutta se ei voi olla syy jättää niitä huomiotta.
Eniten huomiotani saavat tietysti ne postit jotka tulevat bändiltä itseltään, ei niinkään levy-yhtiön tai "managerin" joukkopostitukset. Ehkä se hivelee egoa että viesti osoitetaan suoraan Tarkkailijalle, mutta jos tämäkin on vain suunnitelmallista, niin ainakin se onnistuu. Itsensä mainostamisessa EI todellakaan ole mitään väärää. En edes ihan ymmärrä bändejä joiden mielestä itsensä mainostaminen olisi jotenkin epäcoolia. Pitäähän sitä itseensä luottaa. Siksi siis tämä postiosuus. Kannustukseksi.Kin.
Sestina
Sestinan musiikki vei minut ensikuulemalta Skotlantiin. Syytä en tiedä, mutta nummet tulevat jotenkin mieleen ja vaikkapa Big Country.
Euforia
Huups hei! Nämä neidithän skulaa oikein kunnolla. Viime vuonna debyyttilevynsä julkaissut bändi ei ole ihan aloittelija, ja kyllä sen huomaa soitannossa. Aikas tiukkaa ja asiallista meininkiä kaikin puolin. Kannatta ihan vasitella tsekata tuo viime vuonna ilmestynyt levy.
Half Past Never Band
Oukei, Jamiroquaita on varmaan kuunneltu ihan urakalla. Eikä siinä ole mitään moitittavaa. Varsin groovea kamaa suomalaiseksi, vaikka backbeat on hieman liian straight meikäläisen makuun. Pikkuisen sitä aciddiä olisi voinut vienyt vielä pitemmälle. Mutta varsin mukavaa. Uskoisin että livenä tämä veisi mukanaan paljon paremmin. Ei ollenkaan paha, vaikka yhtye kuulemma keskimäärin enemmänkin on hiphopin suuntaan kallellaan. Mutta eihän kukaan voi olla täydellinen...
Milesmore
Nme on luettu ja brittipoppi opiskeltu. Siitähän on toki hyvä aloittaa. Onneksi liiallinen kenkiintuijottelu jää muutamaan biisiin. Tokihan on pikkuisen järjetöntä samaan aikaan arvostella liiallisesta brittimukailusta kun samaan aikaan miettii että eihän homma vain ole liian suomalaista. Eli mun moka. Brittiläistähän tämä on, ja ihan ok sellaista. Ysäripoppoot tulee väistämättä mieleen ja näinä Stone Roses-revival aikoina siinä ei todellakaan vo olla mitään liian vintagea. Ja HYVÄ laulaja on aina se joka meikäläiselle nappaa. Ja Milesmorella on HYVÄ laulaja.
Modernistit
Olen tämän Chris Karvisen juttuja täällä julkaissut ihan siitä syystä, että olen nähnyt miehessä potentiaalia, vaikka en nyt ihan hullaantunut olekaan tähän aikaisista jutuista. En taida hullaantua tästäkään, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Mies taitaa etsiä itseään musiikin kartalla, ja suunta tuntuu olevan oikea. Pikkuisen karheampaa ja rokimpaa menoa on tämän uuden combon meno. Ja kai se Nick Trianikin siellä taustalla kummittelee. Kitaristi Jeppe Cavonius antaa ihan mukavan työnäytteen.
Pimeys
Kyllä tämä suomenkielinen poprokki on sitten kamalan vaikea juttu. Jotenkin sitä vain keskitty, ehkä liikaakin, sanoituksiin. Ja jos puhutaan seksipäiväkirjoista ja puhumisesta ja pussaamisesta, niin jää taka-alalle että itse musiikki on huomattavasti mielenkiintoisempaa.
VSP
No tämän pistän ihan siitä syystä että jos joku ymmärtäisi. Minä en. Ja pistetään ihan videona, että bändi saisi ehkä ansaitsemansa tsänssin. Olen jo muutaman antanutkin.
1.6.2012
Rhythm Corps - The Future´s Not What It Used To Be (1991)
Taukoa on ollut kirjoittamisessa, mutta ei kuitenkaan musiikin kuuntelemisessa. Keikkojakin on tullut nähtyä laidasta laitaan. Ei ole vain innostanut kirjoitella. Ei sen dramaattisempaa.
Tämä ei kuitenkaan ole se levy tai biisi joka innosti uudestaan kirjoittamaan. Itse asiassa tämä on vain yksi niistä levyistä joka löytyi aikoinaan kellarin kätköistä, mutta ei ole kuitenkaan niin hyvä levy että viitsisi sen tarkemmin tähän edes perehtyä. Oli niin perkeleen huono. Eli siis... oikeastaan tämä olikin se syy minkä takia innostuin taas kirjoittelemaan.
Ihmettelin vain tätä kuunnellessa, että miksiköhän olen tämänkin ostanut. Hyllystä löytyy kyllä paljonkin roskaa, mutta yleensä se on sitten kunnon roskaa eikä tämmöistä mitäänsanomatonta mainstream-roskaa. Tautologiankin uhalla sanon vielä kerran että tämä on ihan tosissaan roskaa, vaikka jossain tämäkin mainitaan kulttibändinä. Bull shit, taitaa johtua vain siitä että bändi sattuu olemaan kotoisin Motor Citystä. Siis Detroista josta ei ilmeisesti huonoja bändejä voi tullakaan. No ehkä tämä on poikkeus joka vahvistaa säännön.
Taidan lähteä katselemaan ja kuuntelemaan Stachea ja Reettaa jos tulisi paremmalle päälle. Hyvä musiikki, parempi mieli.
5.5.2012
Qstock-nillitys
Taas se on sitä aikaa kun kaikki valittavat tai ihastelevat tulevan kesän rokkifestivaalien tarjontaa. Yleensä eniten valittavat ne, jotka eivät ole edes paikalle menossa. Vähän niin kuin minä.
Koska nuo Ruisrockit ja muut etelän tapahtumat on blogeissa perattu jo kymmeniin kertoihin, tsekkailin vähän oman kaupungin Qstockin tulevaa ilmettä. Qstock on tunnettu raskaamman metallin kannattajana, ja niin siinä näyttää tälläkin kertaa käyvän. Roxette tietysti keskiarvoa hiukan tasaa, mutta tuohan nyt onkin ihan... miten sen nyt sanoisi.....väärässä paikassa. En tosin tiedä mikä Roxettelle tällä hetkellä se oikea paikka olisi. Ehkä Reckless Loven lämppärinä?
En toki kuulu enää festivaalien tavoitelluimpaan segmenttiin, mutta kun en perkele tajua näitä Notkeita Rottia ja VilleGalleja. Jippua nyt ei kuuntele edes kolmen promillen kumarassa.
Ainoa vetonaula meikäläiselle näyttää olevan Kauko Röyhkän ja Narttujen paluu. Ihan tuon takia paikalle voisi ja pitäisikin raahautua. Vuosi vuodelta tuo raahautuminen vain tuntuu olevan vaikeampaa. Nyt on pelissä kuitenkin semmoinen historiallinen aspekti, että näin Röyhkän ensimmäistä kertaa nimenomaan Kuuskassa vuonna 1980, enkä ymmärtänyt pätkääkään. Tuo lienee muuten ollut ihan niitä ensimmäisiä uuden Narttu-kokoonpanon keikkoja muutenkin. Olin myös paikalla Narttujen viimeisessä Oulun-konsertissa Cafe Adamissa, vuosi lienee ollut -89. Eli tässä nyt olisi jonkinmoinen ympyrä sulkeutumassa.
Tai ehkä sitten olen vain ihan pihalla, kun ei mikään kelpaa. Luultavasti näin. Sen verran täytyy toki lieventää että onhan tuolla kuitenkin mielenkiintoinen For The Imperium, ihan ok Black City, energinen Death Letters ja tietysti Radiopuhelimet kuten aina.
Hetkinen... siis tuollahan on oikeastaan ihan tolkun bändejäkin näiden Nygårdien seassa. Pitäneekin uudelleen harkita tuota osallistumista.
Koska nuo Ruisrockit ja muut etelän tapahtumat on blogeissa perattu jo kymmeniin kertoihin, tsekkailin vähän oman kaupungin Qstockin tulevaa ilmettä. Qstock on tunnettu raskaamman metallin kannattajana, ja niin siinä näyttää tälläkin kertaa käyvän. Roxette tietysti keskiarvoa hiukan tasaa, mutta tuohan nyt onkin ihan... miten sen nyt sanoisi.....väärässä paikassa. En tosin tiedä mikä Roxettelle tällä hetkellä se oikea paikka olisi. Ehkä Reckless Loven lämppärinä?
En toki kuulu enää festivaalien tavoitelluimpaan segmenttiin, mutta kun en perkele tajua näitä Notkeita Rottia ja VilleGalleja. Jippua nyt ei kuuntele edes kolmen promillen kumarassa.
Ainoa vetonaula meikäläiselle näyttää olevan Kauko Röyhkän ja Narttujen paluu. Ihan tuon takia paikalle voisi ja pitäisikin raahautua. Vuosi vuodelta tuo raahautuminen vain tuntuu olevan vaikeampaa. Nyt on pelissä kuitenkin semmoinen historiallinen aspekti, että näin Röyhkän ensimmäistä kertaa nimenomaan Kuuskassa vuonna 1980, enkä ymmärtänyt pätkääkään. Tuo lienee muuten ollut ihan niitä ensimmäisiä uuden Narttu-kokoonpanon keikkoja muutenkin. Olin myös paikalla Narttujen viimeisessä Oulun-konsertissa Cafe Adamissa, vuosi lienee ollut -89. Eli tässä nyt olisi jonkinmoinen ympyrä sulkeutumassa.
Tai ehkä sitten olen vain ihan pihalla, kun ei mikään kelpaa. Luultavasti näin. Sen verran täytyy toki lieventää että onhan tuolla kuitenkin mielenkiintoinen For The Imperium, ihan ok Black City, energinen Death Letters ja tietysti Radiopuhelimet kuten aina.
Hetkinen... siis tuollahan on oikeastaan ihan tolkun bändejäkin näiden Nygårdien seassa. Pitäneekin uudelleen harkita tuota osallistumista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



