27.3.2012
Oulu-skene # 5: K + K - tactics
Kun bändissä on pelkästään rummut ja basso voisi olettaa että tässä on nyt oletusarvoisesti sitä taidekoulu-hörhöjen instrumentti-runkkausta. Ja näin se voisi olla tämänkin yhtyeen kohdalla jos haluaisivat itsearvoisesti vain olla erikoisia. Kun levyn nimikin on suoraan filosofian oppikirjasta, voisi odotella pahaa. Marginaalissahan tässä toki liikutaan, mutta loppupeleissä kitaran uupuminen ei sitten niin paljon hetkautakaan kun aluksi luulisi. Tony Iommi-riffittelyn hoitaa basisti, ja varsin mallikkaasti. Ja onhan tuolla julkaisulla loppujen lopuksi muitakin instrumenttejä thereministä lähtien.
Basisti Jari-Pekka Kanniainen ja Rumpali Jani Kuorikoski ovat soolotripillä Depth Beyond One´s-progemetalliyhtyeestä, ja aikalailla samoilla laduilla nytkin kuljetaan. Pikkuisia matikkametallivaikutteita löytyy lähinnä ajoittain nyrjähtäneeltä 5/4-komppiosastolta, mutta murinat ja muut komponentit on kyllä haettu ihan perinteiseltä metalli/doom-osastolta. Kappaleiden rakenne lienee haettu progepuolelta, mutta mihin lokeroon tämän loksauttaa on aika lailla kuulijasta kiinni. Jos tuo tarkka määrittely nyt sitten tarpeellista edes on.
Ihan pelkäksi kuriositeetiksi tämä rytmiryhmäily ei jää, sillä biiseissä on aineksia. Miksi herrat sitten ovat päättäneet tämmöistä tehdä kun bändikin käytössä olisi, en tiedä. Varsinkaan kun eri kokoonpanojen musiikillinen anti on perin saman juurista. Eli musiikillisten erimielisyyksien takia ei tätä irtiottoa ole tehty. Noita doommörinä-inserttejä en oikein sisäistä, mutta jospa niillä on haluttu kuulija johdattaa oikeaan moodiin. Mene ja tiedä.
Bändin viimevuonna erittäinkin rajoitettuina painoksina julkaistut sub specie aeternitatis- julkaisun kasetit ja vinyylit eivät liene eksyneet kovinkaan moneen kotiin, mutta diginä niitä voipi latailla kotisivuilta. Melkoista asennetta osoittaa myös se, että duo on tehnyt kotikutoiset videot jokaisesta EP:n biisistä. Tsekatkaapa tuosta kellaribändit miten ne DIY-vinyylinkannet oikein syntyy.
Tämmöisellekin on paikkansa. Viikon kuuntelun jälkeen huomaan ihan odottavani biisejä iPodin rotaatiossa. Uskomatonta kyllä, sillä en todellakaan odottanut näin käyvän. No joo, pikkuisen tässä on sitä taidekoulun makua, mutta asenteella. Ja onhan tuo musiikin historia osoittanut että sieltä taidekoulustakin on muutamia aika varteenotettavia muusikoita tullut.
Marginaalin marginaalissa liikutaan. Mutta helvetti soikoon, sitä aina välillä tarvitaan.
Bändin kotisivut Bändi Facebookissa
22.3.2012
Ozzy Osbourne, Chris Ayres - Minä, Ozzy (2010)
Kirjaa lukiessani mietin miltei koko ajan, että ei tämä nyt sitten ihan niin hassun hauska ollut kun luvattiin. Melkoisen viihdyttävä sairauskertomus kuitenkin. Jokin noissa sekopään seikkailuissa vangitsee, vaikka pohjavire oli mielestäni enemmänkin surullinen. Melko rehellisen oloisesti mies sekoiluistaan kertoo, ainakin sen verran mitä muistaa. Kirjan ongelma onkin se, että kun jo yleensäkin omaelämäkerrat muistellaan kuitenkin pikkuisen itselle sopivasti, niin mites sitten tämmöinen kaveri joka oli pleksissä yli neljäkymmentä vuotta.
Olen kyllä lukenut Joel McIverin Sabbath-saagan ja Sue Crawfordin köykäisen Ozzy-elämänkerran, mutta tiesin että paljon on vielä kaivelematta ja kertomatta tästä miehestä. Ja aika paljon jää vielä tämänkin jälkeen. Tokihan tässä päällisin puolin käydään läpi ne elämän huippukohdat ja aallonpohjat, mutta melkoista kohelluskavalkaadia tässä silti vain kuljetellaan. Kaikki käydään läpi pikkuisen pojat on poikia-ironisuudella, vaikka aikanaan hommat ovat tuskin asianomaisia hirveästi naurattaneet. En kai minä muuten, mutta kun olin ihan sekaisin... Vähän kun Alibia lukisi.
Analyyttisyyteen ei Ozzylla ole intoa eikä siihen taida työkalujakaan olla. Epäilen vahvasti, että pelkkä asioiden saattaminen jokseenkin aikajärjestykseen on vaatinut toiselta kirjoittajalta Chris Ayresilta melkoisia ponnistuksia. Ilman pienintäkään väheksyntää Ozzya kohtaan, veikkaanpa että Ayresin rooli on ollut aika iso tarinan lukukuntoon saattamisessa.
Uskon kyllä kun mies sanoo, että Sharon-vaimo pelasti hänen henkensä. Ja luultavasti myös uran. Veikkaanpa että siinä vaiheessa kun Ozzy erotettiin Black Sabbathista ei mies enää omin voimin olisi mitään saanut aikaiseksi. Pikkuisen ressukkahan Ozzy on, ei siitä mihinkään pääse. Mutta loppupeleissä sympaattinen sellainen. Aika harmiton kaveri, mutta ei varmasti ihan niitä helpoimpia pitää kaidalla tiellä.
Itselleni tutuimpia ovat nuo alkuperäiset Black Sabbath- ajan levyt ja vielä soolouran ensimmäisetkin. Mutta täytyy myöntää että vuoden 1983 Bark at the Moon-levyn jälkeen Ozzyn edesottamuksia on tullut seurattua vain lehtien ja television kautta. Edes Black Sabbathin uudelleenkasaaminen 90-luvulla ei innostanut vähän vertaa. Musiikki ei kuitenkaan tässä kirjassa ole pääosassa, eikä sen vatvomiseen hirveästi aikaa käytetä. Olipahan vain sattumalta se väline jolla pääosan esittäjä kiipesi ryysyistä rikkauksiin. Millään muulla alalla moinen ei olisi edes ollut mahdollista.
Melkoista pilleri- ja viinaralliahan tämä kirja on. Muihin dekadenssi-elänkertatarinoihin verrattuna Ozzyn ajautuminen päihteisiin ei näytä käyneen hauskanpidon kautta vaan alusta asti ainoana tavoitteena on ollut nupin totaalinen sekoittaminen. Ei niinkään rock and roll-elämän vietto. Ensimmäisen telkkarinsakin mies heitti hotellihuoneen ikkunasta vasta viiskymppisenä.
En usko tämän olevan vielä mikään lopullinen elämänkerta John Osbournesta. Vaikka mies on suurelle yleisölle luultavasti tunnetuin sekoiluistaan ja MTV-sarjan pellenroolistaan, on hän toki sen verran tärkeän kappaleen piirrellyt musiikin historiaan, että uskoisin vielä jonkun tarttuvan aiheeseen hiukan analyyttisemminkin.
Jaksaako kukaan sitten lukea totista ja tarkempaa analyysiä tästä miehestä, onkin jo sitten ihan toinen juttu....
20.3.2012
Oulu-skene # 4: Viisikko
Viisikolla ei ole kotisivuja, ei promokuvia eikä bloggarit hälise vaikka uusi julkaisu on juuri ulkoistettu ja jopa loppuunmyyty. Onko Viisikko siis huonompi bändi kuin ne kymmenet ja sadat indiebändit joista netti surisee? Tuskin vain, mutta bändi kuuluu siihen musiikkimaailman aluskasvillisuuteen josta kaikki saa alkunsa, mutta joita ei juuri näy eikä kuulu.
Noin kymmenen vuotta sitten perustettu bändi sai alkunsa perustavaa laatua olevasta rokin essencestä. Kaverukset halusivat soittaa nopeasti ja lujaa. Bändin vaikutteet on haettu "musasta, elokuvista, rakkaudesta & seksistä, keskenään tekemisestä & ystävistä, touhun absurdiudesta, kriiseistä, väkisinvääntämisestä ja keskinkertaisuuden tuomista fiiliksistä." Sieltähän ne pitäisikin hakea, elämästä, eikä NME:stä tai Billboardeista.
Tietoa bändistä saa kaivamalla kaivaa, eikä sittenkään oikein löydä. Yhtye ei itsestään juuri halua isompia ilmoitella tai tekemisiään selitellä. Julkaisuja on tullut kuitenkin kolme. Vuonna 2008 ilmestynyt splitti-CD Hebosagilin kanssa, vuonna 2009 ilmestyi levy IIIII ja nyt siis helmikuussa kasetilla uusin pläjäys nimellä IIII. Vinyyliä ja digijulkaisua luvataan tulevaksi.
Ihan samaa mieltä en voi olla poikien kanssa Oulun muusiikki-skenen apaattisuudesta, mutta tosiasia on, että se uusin hyrinä on lähinnä indie-puolella. Radiopuhelimet ja Terveet Kädet vetävät yhä tiukkoja settejä, mutta noiden jälkeen on metelimusiikkiosastolla ollut välillä aika hiljaista. "Vituttaa toisinaan, kun kattelee tätä vitun apatiaa mikä tässäkin kaupungissa vaeltaa. Vuodesta syntyy kaks uutta bändiä ja homma latistuu mitä pidemmälle mennään. Voi tosin olla että nyt on joku välivaihe päällä vaan (toivottavasti). Ja toisaalta kaistalla on enemmän tilaa."
Tuolle oulumeteli-osastollehan Viisikon musiikki aika luontevasti kolahtaa. Onneksi meillä on Ykän Pubi, joka vielä punk/metalli/hardcore-osaston keikkoja hoitelee. Heinäkuun alussa siellä järjestetään Paskakaupunni ry:n toimesta legendaariset Hässäkkä-päivät jonka aloitusklubilla Nuclear Nightclubissa Viisikko seuraavan tiedossa olevan keikkansa heittää 5.7. Hebosagilin ja Veneen kanssa.
Viisikko Soundcloudissa
Viisikko Facebookissa
Noin kymmenen vuotta sitten perustettu bändi sai alkunsa perustavaa laatua olevasta rokin essencestä. Kaverukset halusivat soittaa nopeasti ja lujaa. Bändin vaikutteet on haettu "musasta, elokuvista, rakkaudesta & seksistä, keskenään tekemisestä & ystävistä, touhun absurdiudesta, kriiseistä, väkisinvääntämisestä ja keskinkertaisuuden tuomista fiiliksistä." Sieltähän ne pitäisikin hakea, elämästä, eikä NME:stä tai Billboardeista.
Tietoa bändistä saa kaivamalla kaivaa, eikä sittenkään oikein löydä. Yhtye ei itsestään juuri halua isompia ilmoitella tai tekemisiään selitellä. Julkaisuja on tullut kuitenkin kolme. Vuonna 2008 ilmestynyt splitti-CD Hebosagilin kanssa, vuonna 2009 ilmestyi levy IIIII ja nyt siis helmikuussa kasetilla uusin pläjäys nimellä IIII. Vinyyliä ja digijulkaisua luvataan tulevaksi.
Ihan samaa mieltä en voi olla poikien kanssa Oulun muusiikki-skenen apaattisuudesta, mutta tosiasia on, että se uusin hyrinä on lähinnä indie-puolella. Radiopuhelimet ja Terveet Kädet vetävät yhä tiukkoja settejä, mutta noiden jälkeen on metelimusiikkiosastolla ollut välillä aika hiljaista. "Vituttaa toisinaan, kun kattelee tätä vitun apatiaa mikä tässäkin kaupungissa vaeltaa. Vuodesta syntyy kaks uutta bändiä ja homma latistuu mitä pidemmälle mennään. Voi tosin olla että nyt on joku välivaihe päällä vaan (toivottavasti). Ja toisaalta kaistalla on enemmän tilaa."
Tuolle oulumeteli-osastollehan Viisikon musiikki aika luontevasti kolahtaa. Onneksi meillä on Ykän Pubi, joka vielä punk/metalli/hardcore-osaston keikkoja hoitelee. Heinäkuun alussa siellä järjestetään Paskakaupunni ry:n toimesta legendaariset Hässäkkä-päivät jonka aloitusklubilla Nuclear Nightclubissa Viisikko seuraavan tiedossa olevan keikkansa heittää 5.7. Hebosagilin ja Veneen kanssa.
Viisikko Soundcloudissa
Viisikko Facebookissa
17.3.2012
Oulu-skene # 3: Reetta
Reetta on tuore - yhtye on perustettu kesällä 2010 - ja raikas tuulahdus tanssittavaa poppia.
Yhtyeen selkeä liideri on laulaja-biisintekijä Nelli Milan. Nelli soittaa myös koskettimia, Atte Loponen kitaraa, Aapo-Matti Puhakka toista kitaraa, Jesse Väärälä soittaa bassoa ja Jeremias Kangas rumpaloi. Niin Nelli kuin iso osa muistakin bändin jäsenistä opiskelee tällä hetkellä Torniossa Pop & Jazz-konservatoriossa. Neljä viidestä soittajasta on tuttuja jo Oulun Madetojan musiikkilukion ajoilta asti. Noistakaan ajoista ei taida vielä niin hirveän kauan olla, kun soittajat ovat vasta vähän yli parikymppisiä.
Reetta on soitellut keikkoja ahkerasti lähinnä pohjoisessa ja yksi EP on jo julkaistukin. Huhtikuussa 2011 julkaistu levy sai jonkinverran radiosoittoa ja antoi yhtyeelle uskoa siihen että se pitkä levykin jossain vaiheessa ulos saadaan.
Eilen Reetta heitti uusimman sinkkunsa "Lähdetkö mukaan" julkkarikeikan Nelivitosessa. Sinkku julkaistiin ajan hengen mukaisesti kolme kipaletta sisältävällä usb-tikulla. Ihan kätevä keksintö tietysti, mutta ... no joo. Turha kai sitä on vanhan rutista menneiden perään. O tempora o mores!Kunhan Reetta sai hienon lämppärin - Sinisen Kaapin ja Arabia Arabian Konsta Koiviston, ja Mikko Kannialan - jälkeen keikan aloitetuksi, huomasin että lavallahan on paljon enemmän poppoota kuin pitäisi. Ja perhana Jarkko Nieminen bassossa! Ennen kuin ehdin pohtia mitä tennisässä lavalla teki, bändi potkaisi jo ilmoille ensimmäisen biisinsä. Stellan tai vaikkapa Anna Puun hengessä soivat biisit ovat ihan valmista radiotavaraa. Uudet biisit soivat livenä jopa hienommin ja rokimmin kuin levyltä. Tai siis... siltä usb-tikulta. Onko "Lähdetkö mukaan" uusi "Ihmisten edessä"?
Jarkko Nieminen hoiti beatin mallikkaasti loistavan rumpalin kera, ja kitaristit innostuivat välillä jopa erittäinkin tiukkoihin rokkisooloihin. Juhlan kunniaksi bändiä oli laajennettu ja lavalla oli vierailevina tähtinä nuoria naisia jotka hoitelivat välillä puhaltimia ja välillä taustalulua.
Täytyy sanoa että tämä tuli vähän puun takaa. Kuten bändi itsekin toteaa, he ovat ensisijaisesti live-bändi mikä tuli nyt todistettua. Hieno bändi. Hieno keikka. Ja Nellihän on aivan ihana. Eikä tuota adjektiivia tässä blogissa turhan usein viljellä.
Ja ettei tulisi väärää käsitystä kenelläkään. Kyllä se bassottelija sitten kuitenkin taisi olla Väärälän Jesse.
Bändin kotisivut
Reetta facebookissa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




