Ei kai voi sanoa tämän bändin painuneen unholaan, koska se ei tainnut sieltä ikinä noustakaan.
Tokihan näitä "they should have made it big"-tarinoita riittää ihan kyllästymiseen asti. Aikoinaan se oli osittain, tai paljonkin, kiinni siitä miten paljon levy-yhtiö sattui satsaamaan. Ja vähän kai tuuristakin. Tällä Bostonilaisella yhtyeellä oli toki kaikki edellytykset: ajankohtaan sopiva musiikkityyli, hienot hammondsoundit, hyvä lauluntekijä ja erittäin hyvä laulaja. Ja tietysti sopivat aiheet, mitä kuvaa myös pääsy kokoelmalle Marijuana Unknowns. Laulaja-Rumpali Ernie Kamanis veisasi myöhemmin samaa ja tuttua nuggets-virttä: levy-yhtiön promootio puuttui täysin ja levy katosi samantien. Se ei oikeastaan saanut edes mahdollisuuksia, kun radiosoitto puuttui.
Puoliksi sattumalta rumpalin paikalle istutettu Kamanis (myöhemmin mm. Anastasios Kamanis, Erin Hand ja Anastasios Karatza), puolitunnetussa The Lost-punkyhtyeessä soitellut basisti Walter Powers, levyttämisen aikoihin vasta 16-vuotias kitaristi Peter Malick ja kosketinsoittaja bändiliideri Michael Tschudin sainattiin Vanguardille aikaan jolloin psykedeelinen rokki oli voimissaan. Bändejä otettiin rosteriin enemmän kuin oli mahdollista säällisesti hoitaa joten osa levyistä jäi mopen osille. Niin kävi myös tälle yhtyeen ainokaiseksi jääneelle hienolle levylle. Vanguard oli erikoistunut lähinnä klassisiin levyihin eikä se onnistunut juuri muidenkaan rocksainaustensa kanssa.
Enemmän sinne proge- kuin garage-osastolle kumartava levy ei mitenkään häviä aikalaisilleen. Steve Winwoodia ajoittain muistuttava laulusoundi ja Trafficin muutenkin mieleen tuova soitanta on erittäinkin nautittavaa. Välillä homma ei pysy aivan niin tiukasti näpeissä, mutta ei nuo huonommatkaan biisit silti surkeita ole. Koskettimet ovat pääosassa monessa biisissä joissa soi niin jazz, blues kuin Santana-tyylinen latinorokkikin. Kaikki pienellä psykedeliajamilla kuorrutettuna.
Levy ei liikkunut mihinkään ilman promootiota, ja yhtye hajosi. Walter Powers siirtyi myöhemmin lyhytaikaisesti Lou Reedin jälkeisen Velvet Undegroundin riveihin. Peter Malick muutti Otis Spannin asuntoon Chicagoon ja soitteli vuosia blueslegendojen ( John Lee Hooker, Big Mama Thornton, Otis Spann, Freddy King yms) taustalla ja sai myöhemmin kunnian toimia Norah Jonesin "löytäjänä". Ernie Kamanis jatkoi studiomuusikkona näihin päiviin asti ja Michael Tschudin jatkoi yhtyeessä nimeltä Cyrano.
Levy on myöhemmin uudelleenjulkaistu pariinkin otteeseen CD-levynä joten se on kyllä löydettävissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti