Beatlesin suuruuden tajuaa aina vain paremmin kun kuuntelee bändejä jotka ovat tavalla tai toisella saaneet (suurimman) osan vaikutteistaan Fab Fourilta. Ellie Popin musiikissa ei sinänsä ole mitään moitittavaa - se on oikeinkin nautittavaa aikansa poppia - mutta kun liiankin selkeä esikuva vain on sen verran kovempi kuin seuraaja niin homma pikkuisen väljähtyy.
Ellie Popin esikoinen ja ainokainen ilmestyi psykedelian kulta-aikaan, mutta noita vaikutteita ei löydy oikeastaan kuin kappaleesta "No Thanks Mr. Mann", ja siinäkin ne jäävät vähäisiksi. Toki levyllä kitaratkin välillä surisee, mutta mikään psykedelialevy tämä ei ole. Vaikutteet on selkeästi haettu sieltä Beatlesin Revolver-aikakautta edeltäneiltä levyiltä. Jopa niin selkeästi että välillä ollaan jo lähellä pastissia kuten vaikkapa kappaleissa "Whatcha Gonna Do", "Some Time Ago" tai "Caught In the Rain". Levy on joidenkin keräilijöiden kirjoissa yksi 60-luvun kulttiklassikoista, mutta ihan niin pitkälle en menisi. Vaikka bändi hoitaa hommansa mukavan rullaavasti ja biiseissäkin on selkeästi ideaa, on tämä kuitenkin vain yksi hieno näyte tuon ajan popmusiikista. Ei enempää eikä vähempää. Tosin tuonaikaiset vertailukohdatkin ovat melkoisen kovia.
Mainstream Recordsille tämän ainokaisensa levyttäneestä yhtyeestä ei paljonkaan tietoa ole saatavissa. Suhteellisen harvinaisen levyn tiedoista saa selville sen verran, että levyn kaikki biisit on kirjoittanut kaksikko S. ja R.Dunn. Bändin muodostivat ilmeisesti Bill Long, Len Gervasi, Doug Kouri ja George Kouri. Toinen kitaristi Bill Long kuitenkin kertoo, että yhtye teki itse kaikki biisinsä, joten Dunnit lienevät pseudonyymejä. Mutta kenen? Luultavasti Kourin veljesten. Joissain tiedoissa mukana on myös rumpali Wayne Kolar ja muina jäseninä jossain vaiheessa myös Rick Schaff ja Julian Evola.
Alkujaan koulubändinä nimellä Logicals aloittanut kombo hajosi soittajien siirryttyä muihin yhtyeisiin. Ainakin tuolloin yhtyeessä soittivat Long, Gervasi, Kouri ja Kolar. Myöhemmin pojat palasivat yhteen ja ilmeisesti mukaan oli tullut yksi Kouri lisää? Tosin levynkannessa on vain neljä naamaa. Vaikeuksia asian tonkimiseen tuo se, että pojat toisinaan esiintyivät toistensa nimillä ja toisinaan käyttivät hyvinkin vapaasti sukunimeä Dunn. Täyttä varmuutta levynaikaisesta kokoonpanosta ei siis oikein ole.
Levyn jälkeen Michiganilainen yhtye vaihtoi ensin nimekseen Featherstone ja sitten vielä The Macomb Delfonics, jonka jälkeen se häipyi samaan tuntemattomuuteen kuin eponyymi levykin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti