Nyt soi: Hoodoo Gurus - Out That Door

Kesätauko venähti erinäisistä syistä blogikirjoittelun osalta hiukan pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta nyt ollaan taas back to business, jos ei ensi viikon helleaalto vie miehestä mehuja ihan kokonaan. Aloitetaan kuitenkin rauhallisesti ja lyhyesti.

Loman aikana tuli kuitenkin kuunneltua runsaasti musiikkia, niin levyltä kuin livenäkin, luettua toistakymmentä musiikkikirjaa ja mikä tärkeintä tuli penkattua levyhylly parempaan järjestykseen ja sieltähän löytyi vaikka mitä mukavaa. Uusia levyjäkin tuli muutama ostettua, ihan vain sen takia kun tunnen olevani jokseenkin pihalla uudemmista bändeistä joista saa Rumbasta ja Soundista lukea.

Aikoinaan melko tiiviisti levylautasellani viihtynyt Hoodoo Gurus on jotenkin jäänyt unholaan aikojen saatossa. Mutta kun tuossa pöyhin levyhyllyä ja kuuntelin Triffidsien hienoja levyjä niin muistui mieleen tämä toinen hieno down under- bändi. Tai aika montahan niitä tietysti on, jos tarkkoja ollaan.

Tämä Sydneyn punk-ympyröistä vuonna 1981 alkunsa saanut poppoo on Australiassa saavuttanut rock-ikonin aseman, mutta muualla yhtye tunnetaan lähinnä muutamista 80-luvun levyistään, erityisesti 1985 ilmestyneestä Mars Needs Guitars ja 1987 ilmestyneestä Blow Your Cool- levystä jolta tämäkin biisi on. Levy sisältää myös yhtyeen suurimman hitin "What´s My Scene" joka nousi aikoinaan Australian listoilla sijalle 3.

Levy itsessään on hiukan erilainen kuin aikaisemmat 60-luvun garagesoundiin vivahtavat albumit joka on osittain levy-yhtiön palkkaamaan tuottajan Mark Opitzin ansiota (tai syytä). Mies oli aiemmin työskennellyt mm. AC/DC:n ja INXS:n kanssa. Tarkoituksena oli siis tietysti saada aikaan hiukan selkeämmin markkinoitava levy ja tähtäimessä oli nimenomaan USA:n markkinat.

Alunperin kolmen kitaran bändistä oli tähän levytykseen mennessä muodostunut jo normaali rock-orkesteri muutamien miehistövaihdosten jälkeen. Jo aiemmat levyt olivat nousseet amerikoissa indie/college-listoille ja yhtye oli myös tehnyt ensimmäisen kiertueensa siellä jo ensimmäisen levynsä Stoneage Romeos´:n jälkeen.

Levyn ansiosta yhtye pääsikin laajalle Euroopan ja USA:n kiertueelle, mutta silti se viimeinen rynnistys jäi tekemättä. Levy nousi USA:n Billboardissa toki kunnioitettavalle sijalle 120 ja levyn videoita sai nähdä jopa MTV-kanavalta. Kovimman vaikutuksen yhtye teki kuitenkin juuri samaan yleisöön joka oli jo ottanut sen omakseen, eli college-kanavien kuuntelijat ja indie-piirit.

En tiedä onko tämä levyn paras biisi, mutta se kuvaa hienosti yhtyettä ja levyä. Yhtyeen perustajan ja ikijäsenen Dave Faulknerin laulu on helposti tunnistettavaa ja biisi rullaa eteenpäin mukavan rouhevasti. Aion taas käyttää monesti viljelemääni adjektiivia, mutta kun tämäkin bändi vain on niin mukavalla tavalla maanläheinen.

Ei elämää suurempaa pop-rockia, mutta mukavaa kesämusaa.