Chris Campion - Police (2010)

Jostain syystä tähän kirjaan tarttuminen tuotti suuria vaikeuksia. Vähän sama kuin kirjan "Bono on Bono" kanssa, joka oli KAHTEEN otteeseen kirjastosta lainassa, mutten saanut sitä edes aloitettua.

Tokihan alitajuntaisista syistä voisi tehdä monenkinlaisia keittiöpsykologisia tutkielmia, mutta ainakaan syy ei ole se, että pelkäisin rockuskottavuuteni rapautumista näiden hemmojen kanssa. Sitä kun ei ole alkujaankaan.

Kyllä se syy taitaa olla perimmältään siinä, että ei todellakaan ole kiinnostanut niin hirveästi. Police ei suurempia intohimoja herättele. Aina on ollut jotain parempaa ja mielenkiintoisempaa luettavaa. Ja toki myös siksi, kun liian moni musiikkikirja on osoittautunut huonosti kirjoitetuksi fanituotteeksi. Mutta mukavahan tuo olisi toisinaan yllättyä positiivisestikin.

Police oli aikoinaan ihan mukava orkesteri, johon minulla oli ja on enemmänkin hälläväliä-asenne kuin mitään viha-rakkaus-suhdetta, jollainen kirjoittajalla tuntuu olevan. Campionin kriittinen asenne varsinkin Stingiä kohtaan on jossain virkistävän ja hämmentävän välimaastossa, mutta pikkuisen pistää ihmetyttämään mistä moinen vihamielisyys kumpuaa. Onko joskus joku haastattelu jäänyt Stingiltä antamatta rockjournalisti Chris Campionille? Vai onko Campion todellakin päättänyt tehdä pesäeron myötäsukaisiin auktorisoituihin elämänkertoihin ja lisää uskottavuttaan ylikriittisyydellään. Tai sitten Sting on tosiaankin ylimielisyydellään ja tekopyhyydellään kaiken ilkeilyn ansainnut

Campion kuvaa bändin alkuajat taisteluksi identiteetin etsimisen suossa, aikana jolloin punk oli vielä kova sana ja uusi aalto oli tuloillaan. Ja Police ei oikein sopinut kumpaankaan lokeroon. Sattumien kautta, ja manageri Miles Copelandin vahvalla näkemyksellä, oma tyyli löytyi ja jokainen vuosina 78-83 julkaistusta viidestä levystä möi enemmän kuin edeltäjänsä.

Miles Copeland nousee toisinaan kirjan päähenkilöksi, mikä teki kirjasta toisinaan vaikeaselkoisen. Tarina poukkoili sivuraiteille useiden kymmenien sivujen verran. Kun ketunlenkiltä palattiin itse tarinaan, oli vaikea muistaa mistä kohtaa lenkille oli lähdetty. Kuvitus kirjassa on onnetonta.

Hiukan hämmentävän päällekäyvä negatiivisuus ja kyynisyys ei ikävä kyllä tuonut tälle kirjalle sitä uskottavuutta jota ehkä sävyllä tavoiteltiin. Kun sisältö ei ole kaikilta osin kuosissa ei siinä mikään auta. Eli tämä kirja ei siis ollut se kaipaamani positiivinen yllätys. Kirjan sävy sen sijaan oli melkoinen yllätys. Vaihtelua tuokin.