Hoodoo Sauna - Pohjolan Blues (2011)

Tarkkailija K kutsuttiin oikein lehdistötilaisuuteen! Näin harvinaislaatuista tilaisuutta ei voinut missata.

Tilaisuuden aiheena oli oululaisen Hoodoo Sauna-bluesyhtyeen omakustannelevyn Pohjolan Blues julkaisu. Ja illalla keikka Nelivitosen alakerran lauteilla yhdistettynä bluesyhdistys Ou´Bluesin pikkujoulujameihin.

Kuten aiemmin kirjoitin, suhtauduin aluksi hyvinkin skeptisesti suomalaiseen suomenkielellä laulettuun bluesiin. Oulujoki kun ei kuitenkaan ole Mississippi, eikä Oulu ole myöskään Chicago. Syvää etelää ja suomalaisuutta jo nimessäänkin yhdistelevä bluesnelikko kuitenkin näytti sekä levyllä että keikalla että onnistuu se blues suomalaiselta perusjässikältäkin. Skeptisyys unohtui aika äkkiä, kun Ari-Pekka Skarp puhalteli harpustaan hyvinkin chicagomaisia soundeja.

Bändi on perustamisestaan lähtien, vuodesta 2009, pitänyt kiinni periaatteestaan soittaa nimenomaan suomalaista bluesia. Se näkyy, ei vain kielessä, vaan myös aiheissa. Kansallisen eetoksen lisäksi tavallisen ihmisen tarinat lienee levyn kantava teema, mutta mukana on myös kantaaottavia kappaleita kuten "Yytee blues" ja "Paska duuni-blues". En tiedä juontuvatko nuo lauluntekijä A-P Skarpin siviiliammatin puolelta, mutta ajankohtaisiahan nuo ovat.

Yhtyeessä soittavat ja laulavat Ari-Pekka Skarp (laulu ja harppu), Keijo Röntynen (kitara ja taustalaulu), Raimo Nykänen (basso ja taustalaulu) sekä Arto Nivala (rummut ja perkussiot). Vierailevana artistina ja taiteellisena tuottajana on häärinyt Pepe Ahlqvist, joka soittaa kitaraa ja laulaa taustoja muutamilla kappaleilla. Levyä on kypsytelty pitkään ja hartaasti. Omakustanteena julkaistu levy on saatu hoidettua indiebändien digijakeluun erikoistuneelle AWALille, joten levy saadaan myös laajaan digitaaliseen jakeluun. 

Jos bändin elementit irrottaisi erikseen, ei niissä välttämättä hirveästi bluesia olisi. Harppua lukuunottamatta. Mutta yhdessä sitä jostain siunaantuu. Bassovetoinen rytmiryhmä on periaatteessa aikalailla suomirock/pop. Kitara vivahtaa bluesiin parhaiten slidea liu'utellessa. Kyllähän näissä biiseissä kuitenkin soi ihka aito blues sekoitettuna tuohon suomirokkiin. Inspiraatio on haettu kuitenkin muualta kuin puuvillapelloilta tai South Siden savuisista kapakoista. Ihan virkistävää kyllä. Ja suomalaista. Mutta joku roti sentään A-P: 

"Biisiemme ideat ovat pääosin syntyneet talviaikaan lastenvaunuja työnnellen ja hyräillen uusia juttuja. Luonnon elementit ovat aina inspiroineet minua."

Ei tosiaan ihan perinteistä blueskuvastoa.

Keikka ja jamit olivat tutun rentoa bluesmeininkiä. Bluesyleisö ei ole ihan sitä riehakkainta poppoota, ja hurjin diggailun osoitus on yleensä se, että pää heiluu asteen eteen ja taakse. Parhaassa kaksi. Hoodoo ja Juurus-Texas-vetoinen jamiryhmä sai kuitenkin nyökkäilyn lisäksi aikaan myös muutaman jee-huudon, joten voinee päätellä että yleisö oli jo lähellä totaalista kontrollin menetystä. Näytti siltä että suurimmaksi osaksi bluesyhdistyksen väestä koostunut yleisö sai mitä oli tullut hakemaankin. Bluesia perisuomalaisilla vivahteilla.