B.B.King, David Ritz - Everyday I Have The Blues, B.B.King omin sanoin (2003)

" Tämä on bluestarina. Blues on yksinkertaista musiikkia, ja minä olen yksinkertainen mies. Mutta blues ei ole tiedettä, bluesia ei voida purkaa matemaattisesti osiin. Blues on mysteeri, eivätkä mysteerit ole koskaan niin yksinkertaisia kuin miltä näyttävät."

   B.B.King

Myös kirja on kirjoitettu samaan tyyliin: yksinkertaisesti, rehellisesti ja maanläheisesti.  Upeasta Ray Charles omaelämänkerrasta tunnettu David Ritz sujuvana haamukirjoittajana on onnistunut taas mainiosti pitämään langat käsissä ja antaa kohteen puhua omalla äänellään.

Vaikka Riley B. King onkin kotoisin Missisippi Deltalta, ei hänen bluesinsa ole pelkästään sinne päin kallellaan. Kirjassa B.B. kertoo ottaneensa tietoisestikin vaikutteita monilta suunnilta hyvinkin avoimesti. Deltan ehkä kuuluisimmat bluesmiehet Muddy Waters ja Robert Johnson eivät olleet hänen suurimpia inspiraation lähteitään alkuaikoina, vaan erityisesti Teksasista kotoisin oleva T.Bone Walker jonka sähköisyys lumosi nuoren Kingin.

Kirja etenee kronologisesti vaivattoman tuntuisesti ilman tieteellistä  tarkkuutta. Aivan kuin itse istuskelisi B:n keikkabussissa kuuntelemassa miehen tarinointia uran ylä- ja alamäistä sekä inspiraation lähteistä. Kehuja mies jakelee auliisti moniin suuntiin ja monien eri musiikkityylien mestareille. Mies ei tee itsestään numeroa, mutta on rehellisen ylpeä saavutuksistaan.

Naiset nousevat esiin useaan kertaan yhtenä miehen pakkomielteenä pelaamisen ja työnteon ohella. Luonnehdinta James Brownista " The Hardest Workin Man In Showbisnes", joutuu epäilyksen alaiseksi kun lukee Kingin hurjasta keikkatahdista. Vuosikymmeniä keskimäärin 330 yhden illan keikkaa vuodessa ! Selityksen saa myös Lucille-kitaran nimen alkuperä. Sekin siis tietysti liittyy olennaisesti naiseen, tottakai.

King sai odottaa suurinta suosiotaan pitkään. Itseään mieluusti nimenomaan rhythm & blues artistina pitämää miestä pidettiin toisinaan blues-puristien mielestä juurensa unohtaneena ja varsinkin rockin ja soulin nousun aikakaudella liian perinteisenä. King pitäytyi tyylissään vaikka imi vaikutteita monista suunnista. Nousun suurimpaan suosioon sai loppujen lopuksi aikaiseksi nuoremman sukupolven ihailun kautta auennut uusi, suurempi ja monipuolisempi (lue valkoinen) kuuntelijakunta.

Kertojan rehellisen ja mutkattoman tarinoinnin ohella kirjasta tekee miellyttävän Ritzin hienovarainen tyyli.  Ritz ei ole kikkaillut tai tuonut itseään prosessissa esille.Omin sanoin kerrotuilla elämänkerroilla on joskus taipumus olla itsekorostuvaisuuteen taipuvaisia, ja virheet unohtavia tai niitä selitteleviä. Tästä kirjasta ei saa sellaista käsitystä. Ja kuten Ritz kirjan lopussa kertoo, on varmastikin antoisampaa antaa kohteen itse kertoa itsestään kuin että kirjailija kertoisi.

B.B.King kävi pitkän tien tullakseen ikoniksi ja blueshallituksen puheenjohtajaksi. Kirja onkin onkin kuin pitkä matkakuvaus Missisippin puuvillapelloilta maineeseen. Se kertoo samalla myös levybisneksen alkuajoista jolloin artisteja saatettiin käyttää myös häikäilemättömästi hyväksi.

Vaikka kirja on alunperin kirjoitettu jo vuonna 1996, ja suomennettu versiokin Esa Kuloniemen hienosti suomentamana jo vuonna 2003, on kirja täysin must kaikille niillekin jotka vasta nyt alkavat selvitellä musiikin suuruuksien elämää ja tekoja. Kiinnostusta bluesiin löytyy tänä päivänä nuoremmistakin ikäpolvista, ja jos bluesin mestareista haluaa lisää tietoa tämä kirja on hyvä tapa aloitella.

" Yksinkertaisuus on pettävää. Ja tunne on jotakin sellaista jota ei ole helppo arvottaa. Lightnin´ Hopkins ei ehkä osannut monia ääniä, mutta hän osasi kaikki oikeat äänet ja tiesi minne ne laitetaan".

   B.B.King