22.2.2012

Keikkaennakko: Terveet Kädet


Kaikkien HC-bändien isä ja äiti Terveet Kädet on jälleen aktivoitunut. Bändi julkaisee viikon päästä sähköisestä ja akustisesta osasta koostuvan UGH!!! Terveet Kädet elävänä -livelevyn. 20 kappaletta käsittävä sähkölive on äänitetty Kouvolan House of Rock -baarissa viime toukokuussa pitäen sisällään tunnettujen hittien lisäksi uudempaa ja levyttämätöntä materiaalia. Akustinen live on nauhoitettu Porin Cafe Jazzissa viime elokuussa.

Levy julkaistaan Cd:nä ja 12 tuuman vinyylinä. Cd:n julkaisupäivä on siis 29.2. ja vinyylin 14. maaliskuuta. Terveiden Käsien kokoonpanossa pitkään olleet rumpali Peedro ja basisti Lene ovat astuneet yhtyeestä syrjään ja heidän tilalleen on otettu Aki (ex-Kohu-63) ja Jani (ex-Kansandemokratia). Lisäksi yhtyeessä soittavat kitaristi Ilari ja tietysti legendaarinen Läjä Äijälä.

Levynjulkkarikiertue pysähtyy Oulussa 23.3. jolloin yhtye räimii Toppilassa Ykän Pubissa. Helsingin Nosturissa pojat rokkaa 3.3.

17.2.2012

Magpie - Bastards EP (2012)


Satellite Storiesin laulaja Esa totesi YLEn haastattelussa 15.2. että Suomessa ja Oulussakin indie on alkanut nostaa vahvasti päätään sen perinteisen hevin rinnalla. Esa ja French Filmsin pojat myös nostivat esille sosiaalisen median tärkeyden musiikin levittäjänä ja uusien yhtyeiden esilletuojana. Ja tottahan se on, että iso osa  varsinkin indiemarkkinoilla eniten hypeä aikaansaaneista bändeistä ovat saaneet blogimaailmasta vauhdikkaan mäkilähdön. Vaikka uusia bändejä tulee näinä päivinä netissä esille sillä vauhdilla, että ihan perusseuraamisella ei mukana pysy, niin kylläpä ne täällä virtuaalimaailmassakin samat lainalaisuudet pätevät. Pitemmässä juoksussa hyvät pärjäävät ja huonot ei niinkään.

Vaikka itse en edes yritä olla ihmeemmin ajan hermolla tai etulinjassa, niin tuleehan tuota bändien promoilua väkisinkin seurailtua. Postia tulee sen verran paljon. Jotkut sen osaa ja jotkut ei. Kyllähän kaikkien bändien pitäisi jo ymmärtää sissimarkkinoinnin merkitys ja antaa reilusti palaa uutisia ja markkinakirjeitä blogeihin ja muuhunkin mediaan. Omat kotisivut on tietysti must ja soundcloud-tyyppinen ratkaisukin olisi oltava jotta musiikkia voidaan upottaa sivuille. Tämähän on kaikki tätä päivää. Se ei juurikaan rahaa vaadi, mutta pikkuisen viitseliäisyyttä. Pöhinää ei synny jos ei sitä itse luo.

Jaa ettäkö miten tämä kaikki sitten liittyy Magpien uusimpaan EP-levyyn. No joko ei mitenkään tai sitten ihan kokonaan. Oululaisen yhtyeen ulostulo on aika perinteinen suomalaisen nöyrä. Ei hirveästi hehkuteta vaan luotetaan siihen musiikin voimaan. Hieno ideaali mutta ei välttämättä toimi. Maailma ja varsinkaan musiikkimaailma ei yleensä toimi ideaalisesti. Saatikka idealistisesti. Enemmän pörinää pitäisi saada pönttöön ja tarinaa liikkeelle ympäri ämpäri. On niitä indiebändejä sen verran mahdottomasti, että kyllä sen kissan pitää itse se häntänsä nostaa.

Itsessään tämä ilman rumpujen pärinää joulukuussa ulos luikahtanut EP on erittäinkin mukavaa proggista, jota olisi kannattanut pikkuisen rohkeamminkin luukuttaa tietoisuuteen. L.A. Woman-aikojen Morrisonin äänellä laulettua pikkuisen Scott Walkerin tai David Acklesin suuntaista puhelaulumaista ja hivenen eeppiseen vivahtavaa. Hidastempoista mutta silti mukavan rullaavaa ja aavemaisen tummasävyistä. Ei ihan sitä nykyään pinnalla olevaa fuzzahtavaa kitaravetoista Soliti-kamaa, mikä on ihan hyväkin. Kaikkien kun ei tarvitse siihen bandwagoniin hyppäytyä. Siellä kun alkaa olla jo aika ahdasta.

Täytyypä sanoa, että yllätyin erittäinkin positiivisesti oman kaupungin poikien levystä. Odotin hiukan erilaista, vaikka ainoa live-kokemus onkin unplugged-sellainen. Tuo uutukainen on kuunneltavissa ja sopivaksi katsomaansa maksua vasten myös ladattavissa täältä. Uskallan suositella.

16.2.2012

Big Boy Pete - Homage To Catatonia (1996)


Kokoelma kokoaa alaotsikon mukaisesti yhteen Pete(r) Millerin aka Big Boy Peten seikkailut psykedeelisen musiikin ihmemaailmassa vuosina 1966-69. Itseasiassa kyseessä on demokokoelma ennenjulkaisemattomista biiseistä. Kasa itselleni tuntemattoman artistin omassa kotistudiossaan purkittamia demoja ei kuulostanut kovinkaan hokuttelevalta paketilta, mutta mystinen Pete Miller osoitti ennakkoluulot vääriksi.

Jos mies löytyy Rock and Roll Hall Of Fame-museon seiniltä, on lämpännyt Beatlesia, Rollareita ja muitakin Britti-invaasion suurimpia nimiä, tuottanut läjittäin levyjä ja kontribuoinut yhtä monia sekä ollut yksi tärkeimpiä San Fransiscon punkskenen moottoreita ei olettaisi nimen olevan noin totaalisen tuntematon. Yksi syy Millerin identiteetin mystisyyteen oli miehen vastahankaisuus keikkailuun. Itseasiassa osalla kiertueista bändin kanssa esiintyi ihan muu mies kuin itse Big Boy Pete. Hall of Fame-museoon Millerin vei yksi Britannian ensimmäisistä psykedeelisistä levytyksistä eli Big Boy Pete-nimellä levytetty sinkku "Cold Turkey", joka julkaistiin vuonna 1968.

Ennen soolouraansa Miller toimi Peter Jay & the Jaywalkers-yhtyeen kitaristina joka julkaisi useita Joe Meekin tuottamia sinkkuja jotka sisälsivät Meekin tunnetuiksi tekemiä prepykedeliaalisia soundeja. Miller otti opikseen Meekin eriskummallisista studiokokeiluista ja jatkoi niitä omassa studiossaan Beatlesin Revolverin ja Sgt. Pepperin hengessä. Laavalamppujen hämystä on tälle kokoelmalle valikoitunut 14 sangen mukavaa esimerkkiä psykopopin tuntemattomalta suuruudelta.

Mitään ihan niin mieleenjäävää psykedeliapalaa kuin "Cold Turkey" ei tältä kokoelmalta löydy, mutta suhteellisen tasalaatuinen platta kyllä herättää ihmettelemään miksi ei Miller ikinä noussut sen suurempaan maineeseen. Eipä tämä silti mitenkään erityisesti nouse aikansa nuggettien yli, mutta eipä se jää millään lailla jälkeenkään. Varsin koukuttavaa tavaraa kaikinpuolin ja ihan kurko ostos tämän genren ystäville.

9.2.2012

Rotos Loves Paskis

Paskat me mistään Flowsta tai Ruisrokista. Onhan meillä Rotos Loves Paskis.

Rotos ja Paskakaupunni-yhdistysten jo kuudetta kertaa järjestettävä tapahtuma kerää Oulun Kuusisaareen Tanssipaviljonkiin vaihtoehto-musiikin undegroundia ja pari suurempaakin nimeä 17.-18.2. Rotos on paikallinen elävän musiikin yhdistys ja Paskakaupunni operoi vähän laajemmallakin skaalalla kulttuurin alalla. Molemmat erittäinkin kannatettavia kaupungin elävöittäjiä.

Circle
Kaksipäiväisen tapahtuman kruununjalokivenä voitaneen pitää Circleä, jonka tämänhetkisestä kokoonpanosta tai musiikillisesta mielentilasta ei minulla ole sen suurempaa tietoa. Jos kellään. Mutta mielenkiintoinenhan tuo olisi käydä katsomassa, varsinkin kun en ole yhtyettä ikinä livenä nähnyt. Ja se on kuulemma suomalaiselle musiikkidiggarille häpeän paikka.

Circle - New Fantasy (live) by Ektro Records

Fotoshop
Paljon positiivista pöhinää aikaansaanut Jarno-Erik Faarisen Fotoshop lienee esikoislevy Lifeformsin myötä se toinen odotettu vieras. Tuo Worries-biisi ei ole tuolta tuoreehkolta levyltä vaan jo uudempaa tuotantoa. Antanee kuitenkin aika tarkan kuvan siitä missä mennään. Syntikkapohjaisen shoegaze/indiepopin ystäville.

 
Sydän, sydän 
Moneenkin kertaan kymmenvuotisen uransa aikana musiikillista ilmaisuaan muutellut Sydän, sydän on ollut jo pitempään joidenkin kirjoissa SE tuleva iso nimi. Kovin isoa nimeä ei yhtyeestä ole vielä päässyt syntymään, mutta tammikuussa ilmestynyt uutukainen Kapseli on saanut kehuja monelta suunnalta ja noussut jopa listoille kympin sakkiin. Tarkkaan en uskalla sanoa tyylilajista, mutta se kai ei ole ollenkaan olennainen asia. Bändin kiihkeät fanit tietävät, ja muidenkin kannattaisi tutustua.



Cleaning Women 
Jo viisitoistavuotiaaksi ehtinyttä yhtyettä on vertailtu Kraftwerkiin ja vanhempaankin krautrokkiin. Kaipa tässä konemusiikkivetoisessa yhtyeessä kuuluu kaikuja monestakin suunnasta, mutta tunnetuin yhtye lienee epäortodoksisista soitinvalinnoistaan. Soittimina on käytetty niin pyykinkuivaustelineitä, kurkkupurkkeja kun pesukoneen osiakin. Päivän avantgardepläjäys on toivottavasti livenä mielenkiintoisempi tapaus kuin levyltä kuunneltuna. Ja uskon niin.



Mukana karkeloissa on myös Räjäyttäjät, Viisikko, Kiveskives ja oululainen 2-7 Miehen Trio. 

Lisätietoa Rotoksen sivuilta.

5.2.2012

Kusti reprise


Kusti on jälleen polkenut ja posti kulkenut huilakkaasti. Ja lupaukseni mukaan pistän eetteriin tarjokkaita jotka edes jonkin verran miellyttävät korvaani. Osahan on tietysti jo ehditty käsitellä monellakin blogilla, minä kun olen pikkuisen hidas näiden kanssa...

Panda Unit
Bostonin Berklee College of Musicissa vaikuttavan Ville Vokkolaisen luotsaaman Panda Unitin musiikki ei ole ihan niitä helpoiten omaksuttavia eikä sitä parane sivukorvalla kuunnella. Silloin tuo kokeellinen kitaravetoinen taidepläjäys muuttuu taustahälyksi ja kirkuviksi riitasoinnuiksi. Mutta kun tuota tarkemmin ja ajatuksella kuuntelee niin sieltähän alkaa erottua selkeitä muotoja ja välillä jopa jotain melodian tapaista. Poppareiden ei nyt kannata liikaa kuitenkaan innostua, sillä mitään korvamato-kertsejä ei tästä musiikista löydy. Kun en soittamisen tekniikasta ymmärrä vähääkään niin tyydyn vain sanomaan että ihan pähevän kuuloista avantgardea. Mutta illanviettoon tai ensitreffeille ei Panda Unitin tuoreehkoa levyä voi kuitenkaan suositella. Ellei meillä sitten ole totaalisen erilaiset käsitykset illanvietosta.



Revival Hymns
Tämähän nyt ei varsinaisesti ole mikään uusi juttu, vaan tuo alla soiva "Spew" löytyy jo lokakuussa 2011 saksalaisen I.Corrupt.Recordsin vinyylinä julkaisemalta Feathers-esikoiselta. Ajankohtaiseksi biisin tekee se, että levyä ollaan maaliskuussa julkaisemassa uudelleen CD-versiona suomalaisen Lionheart Recorsin toimesta, ja tuo biisi on sen ensimmäinen sinkkujulkaisu. Bandcambista löytyy enenmmänkin levyn musiikkia kuunteluun. Bändi tykkää kasvatella musiikkiaan pikkuhiljaa kuten vaikka Neufvoin, eikä musiikki mitään ihan jumittelua ole niin kuin bändi jossain lakonisesti totesi.

 
Isoveli
Edellinen sinkku "Tanssi tai kuole" aiheutti jonkin verran pörinää yleensä tiukasti indieen asemoituneillakin blogeilla. Saman kaltaista suomipoppia on tarjolla toisellakin sinkulla "Koti-ikävä ei minnekään". Taustoja laulaa Mira Luoti. Molemmat biisit löytyvät helmi-maaliskuun vaihteessa julkaistavalta levyltä.

 
SLKJ
Pikkuisen erilainen mielleyhtymä tulee biisin nimestä "The Angel of Death", kuin mitä sitten eetteriin kajareista tulvahtaa. SLKJ (Suomi Leijona ja Kuollut Jänis) on VUKin eli Emily Cheegerin ja Junnu Alajuuman yhteinen elektroproggis joka kuulemma toimii ystävysten omana sääntövapaana leikkikenttänä. Vaikka genre ei ole minulle se ihan läheisin, niin oikeinkin nautittavaa tummasävyistä ja kaunisäänistä laulantaa tuo biisi kuitenkin on. Kannattaa ihan tsekata kuulkaa vasitella.

 
Violet Bones
Pikkuisen puleeratun oloista post-punk-indietä soitteleva brittiläinen Violet Bones on kuulemma kotimaassaan saanut jo jonkin verran nostetta. Yhtyeen ensimmäinen levy ilmestyy maaliskuussa. Mitään erityisen järisyttävää ei Soundcloud-kuuntelun perusteella ole luvassa, mutta ihan messevää poppista kuitenkin.



Antero Lindgren 
Antero oli rehvakkaalla ja ilmeisen ironisen eeppisellä mediatiedotteella hyvällä vauhdilla matkalla pikkumeemiksi: 
"Antero Lindgren on koko 2000-luvun valmistellut debyyttilevyään Mother. Katu-uskottavuutensa Antero on hankkinut johtamalla nuoruudessaan ylistystä Keuruun helluntaikonferenssissa ja skeittaamalla."
No helmikuussa julkaistavan Mother-esikoislevyn ensimmäinen sinkku "Cigarette Stump" osoittautui kuitenkin sen verran mainioksi, että pelkän tiedotteen varassa ei miehen tarvinne ratsastaa.

 
VUK
VUK julkaisi myös omaa nimeään kantavan digitaalisen mini-LP:n jonka voi sopivaksi katsomaansa korvausta vastaan ladata täältä. Varsin valloittava uusi tuttavuus neito minulle on. Omaperäistä ja raikasta.

 

Kailo
Milja Mäkelä on yhtä ihana kuin Iisa Pykäri. Hienoja naislaulajia ei ihan vilisemällä indiepiireissä pyöri. Aivan yhtä valmista ja hittirikasta kuin Regina ei Kailo vielä ole, mutta kivoja enteitä on kuultavissa. Melko mukavan nousun on yhtye ehtinyt saada vajaan vuoden virallisen historiansa aikana. Epäilen että tällaiselle raikkaalle poppikselle on tilauksensa.
 

2.2.2012

Listening - s/t (1968)


Ei kai voi sanoa tämän bändin painuneen unholaan, koska se ei tainnut sieltä ikinä noustakaan.

Tokihan näitä "they should have made it big"-tarinoita riittää ihan kyllästymiseen asti. Aikoinaan se oli osittain, tai paljonkin, kiinni siitä miten paljon levy-yhtiö sattui satsaamaan. Ja vähän kai tuuristakin. Tällä Bostonilaisella yhtyeellä oli toki kaikki edellytykset: ajankohtaan sopiva musiikkityyli, hienot hammondsoundit, hyvä lauluntekijä ja erittäin hyvä laulaja. Ja tietysti sopivat aiheet, mitä kuvaa myös pääsy kokoelmalle Marijuana Unknowns. Laulaja-Rumpali Ernie Kamanis veisasi myöhemmin samaa ja tuttua nuggets-virttä: levy-yhtiön promootio puuttui täysin ja levy katosi samantien. Se ei oikeastaan saanut edes mahdollisuuksia, kun radiosoitto puuttui.



Puoliksi sattumalta rumpalin paikalle istutettu Kamanis (myöhemmin mm. Anastasios Kamanis, Erin Hand ja  Anastasios Karatza), puolitunnetussa The Lost-punkyhtyeessä soitellut basisti Walter Powers, levyttämisen aikoihin vasta 16-vuotias kitaristi Peter Malick ja kosketinsoittaja bändiliideri Michael Tschudin sainattiin Vanguardille aikaan jolloin psykedeelinen rokki oli voimissaan. Bändejä otettiin rosteriin enemmän kuin oli mahdollista säällisesti hoitaa joten osa levyistä jäi mopen osille. Niin kävi myös tälle yhtyeen ainokaiseksi jääneelle hienolle levylle. Vanguard oli erikoistunut lähinnä klassisiin levyihin eikä se onnistunut juuri muidenkaan rocksainaustensa kanssa.

Enemmän sinne proge- kuin garage-osastolle kumartava levy ei mitenkään häviä aikalaisilleen. Steve Winwoodia ajoittain muistuttava laulusoundi ja Trafficin muutenkin mieleen tuova soitanta on erittäinkin nautittavaa. Välillä homma ei pysy aivan niin tiukasti näpeissä, mutta ei nuo huonommatkaan biisit silti surkeita ole. Koskettimet ovat pääosassa monessa biisissä joissa soi niin jazz, blues kuin Santana-tyylinen latinorokkikin. Kaikki pienellä psykedeliajamilla kuorrutettuna.

Levy ei liikkunut mihinkään ilman promootiota, ja yhtye hajosi. Walter Powers siirtyi myöhemmin lyhytaikaisesti Lou Reedin jälkeisen Velvet Undegroundin riveihin. Peter Malick muutti Otis Spannin asuntoon Chicagoon ja soitteli vuosia blueslegendojen ( John Lee Hooker, Big Mama Thornton, Otis Spann, Freddy King yms) taustalla ja sai myöhemmin kunnian toimia Norah Jonesin "löytäjänä". Ernie Kamanis jatkoi studiomuusikkona näihin päiviin asti ja Michael Tschudin jatkoi yhtyeessä nimeltä Cyrano.

Levy on myöhemmin uudelleenjulkaistu pariinkin otteeseen CD-levynä joten se on kyllä löydettävissä.