28.4.2012

Seksikkäimmät naislaulajat

Eikös ollutkin nerokas otsikko. Saa varmasti hajaääniä Googlessa.

Ajattelin kirjoitella nasevan tekstin taustalla(ni) kuuluvasta Dr. Johnin uudesta levystä, mutta eihän sitä pikkupienissä jaksa niin syvällisiä. Niinpä vapun kunniaksi seuraa listaa ulkomusiikillisista asioista tärkeimmästä.

1. Marisa Tomei
Oukei, aloitetaan heti melkein bluffilla. Mutta kun tuo Marisa on niin helkkarin hyvin otsikkoon sopiva. Siis tuohon seksikäs-osaan, ei välttämättä laulajapuoleen. Mutta todistettavasti neitonen on levylle lausunut joten voimme kelpuuttaa tähän joukkoon.



2. Scarlett Johansson
Scarlethan on ihan aikuisten oikeasti myös laulaja. Kaunokainen on esiintynyt The Jesus and Mary Chainin ja Justin Timberlaken kanssa, ja levyttänyt levyllisen Tom Waitsin musiikkia. Noiden lisäksi hän on esiintynyt eri kokoelmilla ja soundtrackeillä. Tuo alla soiva biisi on dokumentti-filmi Wretches and Jabberersin soundtrack-levyltä.



 3. Ninel Conde 
Ei minulla oikeasti ole mitään isompaa havaintoa tämän laulajan meriiteistä, mutta muodolliset seikat ovat kunnossa ja levyllekin on tullut lurauteltua kolmen levyllisen ja parin EP:n verran. Se riittää tälle listalle mainiosti



4. Jennifer Lopez

Jennifer nyt ei oikeastaan ole kummoinenkaan laulaja tahi näyttelijä, mutta pirun seksikäshän se on. Mimmin jättäminen pois tältä listalta pelkästään sen vuoksi että musiikki on melkoista kuraa olisi ollut huutava vääryys. Tämä puuma on hot!



5. Helena Paparizou 

Listalle täytyi kelpuuttaa myös yksi ruotsalainen, ei sille mitään mahda. Kreikkalaistaustainen (H)elena on laulellut Euroviisuissakin pariin otteeseen ja levytysuralta löytyy jopa triplapaltinoituja levyjä. Kreikassa lady on superjulkkis ja eurodiskon ja kreikkaiskelmän parissa kotonaan. Ruotsin ja Kreikan ulkopuolella sukseeta on tullut hiukan vähemmän, mutta ei se ainakaan ulkonäöstä ole kiinni jäänyt.



6. Penelope Cruz

Ihan huijaustahan tämä on, mutta ei kerrota kenellekkään. Piti jotenkin saada suosikkilyyli listalle. Ja kun yksi maailman seksikkäimmistä naisista muka laulaa, niin voimme edes vähän aikaa uskoa illuusioon. Oikeastihan tuossa äänessä on Estrella Morente, mutta unohdetaan se vaikkapa vapun kunniaksi.



Musiikillisilta ansioiltaan lista on melkoista tuubaa, mutta seksikäs-osaltaan vallan validi. Kaunista musiikkia.

Hauskaa vappua kaikille näin etukäteen!

27.4.2012

Oulu-skene # 8 - Satellite Stories


Vaikka olen Satelliteista jo jonkin verran kirjoitellutkin, niin pakkohan bändi on myös tähän sarjaan saada mukaan. Näyttää nimittäin siltä, että tästä yhtyeestä on nousemassa pikku hiljaa Oulun uusi vientivaltti. Ei nuorista miehistä varmaan vielä ihan ulkomaantaseen paikkaajaksi ole, mutta aika mukavaa pöhinää on pojat saaneet aikaan jo maailmallakin. Ja osoittaahan bändin kasvava suosio ainakin sen, että nettikohinassa oli takana aitoa substanssia.

Koska on tullut seurailtua yhtyeen taivalta ensisinkusta lähtien jolloin pojat vaatimattomasti totesivat, että "olis joskus mukava soittaa ulkomailla", on ollut hieno huomata että haaveet ovat toteutuneet ehkä odotettuakin nopeammin. Takana on jo keikkakiertueita Keski-Eurooppaan ja ainakin yksi pidempi kiertue jo sovittuna. Japanilaisen Rallye-labelin kanssa solmitun levytyssopimuksen ansiosta edessä on myös minikiertue Nousevan auringon maassa.

Syy siihen miksi minä tätä Satellite Storiesia hehkutan ei ole se, että asutaan samassa kaupungissa. Tai no siinä mielessä tietenkin, että tuo on mahdollistanut monien keikkojen seuraamisen. Samantyyppisiä bändejähän alkaa olla jo aikalailla ympäri Suomea mutta jokin tässä vain viehättää, eikä vähiten ne hienot keikat joilla todella viihtyy ja saa rahalle vastinetta. Ja näyttää siltä että soittajatkin viihtyvät lavalla, ja se on aina helvetin positiivinen juttu. Vaikka tämänkaltainen indie ei pääosin ole minulle SE juttu, eikä yhtyeen esikuvat puhuttele minua millään lailla, niin en onneksi ole sen kummemmin genreorientoitunut saati fakkiutunut. Jos joku kolahtaa niin sitten se kolahtaa.

Tulevan esikoislevyn julkaisun tiimoilta on päästy yhteistyöhön mm. Mirel Wangerin levy-yhtiönä tunnetun Kiosk Rec:in kanssa. Tänään Euroopassa ilmestynyt sinkku Anti-Lover antaa esimakua syksyllä ilmestyvältä levyltä. Yhtye on tuottanut sinkun yhdessä Stella-yhtyeen Heikki Marttilan kanssa jonka jälkeen raidat lähettettiin britteihiin Larry Reidin miksattavaksi. Taitaa olla muuten ihan fiksu veto jättää tuo albumin jukaisu syksyyn, vaikkakin levy on kuulemma jo miltei valmis.

Kyllä tässä näyttää olevan kehittymässä ainakin pienimuotoinen ja mielenkiintoinen ilmiö. Aika moni suomalainen raskaamman sarjan orkesteri on jo tunnetumpi ja suositumpi Keski-Euroopassa ja vaikkapa Japanissa kuin kotimaassaan. Monet indiepoppibändit näyttävät nyt käyvän samoja latuja. 22 Pistepirkko lienee ollut jonkinmoinen ladunavaaja joka osoitti että kyllä Suomesta muutakin löytyy kuin paahtoa.



Satelliitit Facebookissa
Satelliittien kotisivut

23.4.2012

Albert Järvinen Band - Braindamage - Or Still Alive

On se kova. On se.

Albert Järvinen soittaa videolla sitä mistä eniten nautti eli bluesvetoista kamaa. Hurriganes ränttätänttä oli alkanut tulemaan ulos korvista jo aika päiviä sitten. Keikka on aika harvinainen siitäkin syystä että Järvinen on selvinpäin, mitä ei tainnut monesti tapahtua.

Aika oli sitä kun Albert kuivatti itsensä alla soivan kappaleen kanssa saman nimisen levyn tekoprosessia varten. Tenuton levytyssessio oli levyn tuotantotiimin ehdoton vaatimus, jota Järvinen aikalailla kunnioittikin. Antabuksen voimalla. Vaikka Albert nyt ei ihan mahdottomasti jeesustellut asialla, kyllä hän nöyränä poikana myönsi, että selvinpäin soitto sujui huomattavasti paremmin kuin neljän promillen luomiskännissä. Jonkun aikaahan tuota selväpäisyyttä sitten kestikin.

Bändin kokoonpano on aika lailla erilainen kuin itse levytykseen osallistunut poppoo. Maijasen veljekset olivat mukana molemmissa, mutta levyllehän saatiin aikoinaan harvinainen täky: Suomessa levytyksen aikaan keikalla ollut Albert King! Nuoremman Albertin yksi esikuvista veti pari biisiä levylle lonkalta. Mukana oli myös arvostettu harpisti William Clarke. Levyllä oli mukana myös levyn tuottanut Antero Jakoila ja laulajina myös Jim Pembroke, Tommi Läntinen ja Hannu Leiden. Kiertueelle kun ei tietenkään koko revohkaa saatu mukaan, niin lössi pistettiin uusiksi joka aiheutti lievää suurempaa mielensäpahoittamista muutamien levytyssessioon osallistujien taholta.

Yölinja-lähetyksestä löytyy myös laajempi versio Youtubesta. Tuo paketti pitää sisällään myös nihkeän oloisen haastattelun. Loput pätkässä soitetuista kappaleista eivät ole ihan niin timmejä kuin tämä. Vanha Royalsille tehty biisi High tosin rullaa ihan mukiinmenevästi vanhan Royals-solistin Pave Maijasen laulaessa. Laulaessaan Pave soittaa komppikitaraa eikä bassoa kuten tässä, kun ei kuulemma kaksi vaativaa juttua yhtä aikaa olisi onnistunut.

Kaipa tuo Pave ihan kohtuullinen laulaja on, mutta perkele kun alkaa aina takaraivossa kuuluumaan että "lähtisitkö silloin kanssani järvelle".

20.4.2012

Kusti: The Sequel


Kusti se ei väsy polkemaan. Lootaan päivien varrella kolahtaneista posteista osa on tässä. Iso osa on vielä lajittelussa. Minne lie sitten menevät...

The Reed Fags
Turun seutu on viimeaikoina kunnostautunut indierintamalla oikein urakalla. Turun Bandstandin tämänvuotinen voittaja Reed Fags asemoituu jälleen sinne Vampire Weekend/Two Door Cinema Club-akselistolle. Samaan sarjaan niin monen nuoren bändin tavoin. Ihan niin heliseviä kitaroita ei Fagseilla ole kuin esimerkiksi kollegoillaan Auntie Maryllä tai Satellite Storiesilla, mutta selkeästi kuitenkin sen positiivisuuden kautta asioita lähestytään. Ja kun bändin jäsenten keski-ikä on 17 ja puoli ja elämä edessä, niin kaikenmaailman kyynisyys olisikin enemmän kuin väärin. Tuossa poikien suhteellisen tuore ja vakuuttava omakustanne EP Regret Cigarette.



Piilomaa 
Muistakin yhteyksistä tutun Ville Härkösen luotsaama joensuulainen yhtye kuulostaa vallan valmiilta. Kuuntelepa vaikka hieman Egotrippi-vaikutteinen kipale "Toiseen suuntaan".  Erittäinkin hittipotentiaalista poppia! Homma on ilmeisesti vielä Soundcloud-asteella, jossa nuo ensimmäiset kappaleet noin kuukausi sitten julkaistiin, mutta ainesta toki on. Stella-yhtyeen Comforting Sound-studiolla äänitetyt kappaleet toimivat bändin käyntikorttina, ja mainioina selliaisina. Keikkoja yhtye ei ole vielä ehtinyt tekemään yhtään siitä luonnollisesta syystä että Ville Härkönen vaikuttaa tällä hetkellä Etiopiassa.



Neondad
Aliaksien - Hung Dad, Lusty Dad, Feliz Navidad ja Peter von Baghdad- takana soitteleva Neondad on minulle ihka outu uutuus Oulun bändikartalla. Itse lanseeraamansa määritelmä "Oulun yliarvostetuin bändi" on mennyt läpi jo muutamassa mediassa. Tässä ei. Siksi en sitä kerrokaan. Tuossa kuitenkin bändin tuore Ep Daddylicious. Yhtyeen voi mennä itse arvottamaan lauantaina 21.4. Nuclear Nightclubille kun se soittelee yhdessä Siinain ja Tundramatiksin kanssa Rotos Loves Nuke-tapahtumassa.



Dead Cult Diaries
Sitten hypätäänkin totaalisen eri lokeroon. Ekana kai tulee mieleen se Nightwish-lokero pikkuisen enemmän kasarihenkisenä versiona ja vähemmällä mahtiponisuudella. Eikä pelkästään siksi, että äänessä on naislaulaja joka osaa hommansa. Mitään hirveän syvällistä ei tarvitse etsiä biisistä jonka nimi on "Boys n' Toys". Vaan miksipä sitä pitäisikään olla, kun itse musiikki on vallan menevää melodista hevipoppia. Samanlaisia yhtyeitä tuodaan Suomen rokkijuhlille ensi kesänäkin rekkalasteittain ulkomailta, eikä tämä jyväskyläläislähtöinen poppoo häviä noille yhtään. Kertsistä löytyy myös sitä radioystävällisyyttä minkä todistaa myös pääsy kärkikymppiin Radio Rockin RockStarba-kisassa.



New Deadline
Ja kun alettiin puhumaan siitä radioystävällisestä kertsimateriaalista, niin postiosuutemme viimeinen osallistuja taitaa ne myös. Punk-määre esiintyy yhtyeen sivuilla taajaan, mutta ihan mahdottomasti en tuosta tuoreesta sinkusta punkkia löydä. Pikkuisen erilliseltä tuntuvassa väliosassa punkahtavaa vilahtaa, mutta pääosikseen tämä on makoista pikkuisen emo-vivahteista poppia. Lahtelaispoppoo on aika samoilla laduilla kuin esimerkiksi Hey Heather. Vaikka en ihan kummankaan kohderyhmään välttämättä kuulu, niin täytyy myöntää että ammattitaitoisesti tämäkin rytmiorkesteri hommansa hoitaa. Ja laulaja osaa laulaa. Mikä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Pojilta on tulossa ensi kuussa myös EP, ja keikkaakin pukkaa täällä Oulussa 8.6. Nelivitosessa.

13.4.2012

Oulu-skene # 7 - Hebosagil


Ilosaarirockin, Provinssirockin ja Qstockin aiempia vaihtaribändejä Oulusta ovat olleet Murena (2009), G-Odd (2010) ja Satellite Stories (2011). Tänä kesänä vaihtaririnkiin on Oulusta päässyt parin vuoden indien jälkeen taas hieman raskaammin jyrisevä Hebosagil. Vaikka tuo nyt ei ole automaattinen tae kymmentuhatpäisistä yleisömassoista, niin tokihan tuo aina eteenpäin vie. Ja pääseehän tuossa ainakin haistelemaan tuulia suuren maailman malliin.

Hebosagil jatkaa tuttua Oulumeteli-linjaa. Ja ennen kuin kukaan vetää palkokasvin siemeniä sieraimeensa, tuo paljon viljelemäni Oulumeteli on ehdottomasti positiivinen, tosin aika laajan skaalan käsittävä genremääritelmä. Tuon sateenvarjon alla on bändinkin hyvä vetää sitä omaa juttuansa tarvitsematta sen tarkemmin määritellä mihin karsinaan sitä itsensä lokeroisi. Muut voivat sitten sen tarkemman määrittelyn tehdä jos on pakottava tarve, vaikka Hebosagilin kitaristin ja riffimaisterin Antti Karjalaisen mukaan siinä ei hirveästi edes järkeä ole: "Ei musiikille tarvita määritelmiä muuten kuin markkinoinnin välineenä, ja sekin on minusta aika ärsyttävää."

Toki itsekin syyllistyn usein ainakin yritykseen määritellä, ja kun tämänkaltaisesta oululaisesta musiikista on kyse, usein se oma pohdinta alkaa bändeistä Radiopuhelimet ja Terveet Kädet. Hebosagil on ilmeisesti kuullut noita - ehkä hiukan väsyneitäkin - vertailuja ihan kyllikseen. Antti siirtää nopeasti keskustelun vaikutteista ihan toisille urille: "Nämä on mulle uusia nimiä, pitääpä tsekata. Mun mielestä koko meidän tuotanto on peräisin Ranska-metelin isoisän Jean Michel Jarren aivoituksista." Niinpä niin....

Useitakin pikkukiekkoja itsekseen ja splitteinä julkaissut bändi sai ulos viime vuonna toisen varsinaisen pitkäsoittonsa.Ura-niminen kakkoslevy sai varsinkin oman genren lehdissä ja saiteilla varsin mukavan vastaanoton, mutta paria yhteydenottoa enempää pöhinää se ei saanut levy-yhtiörintamalla aikaiseksi. Tällä hetkellä levy kerrallaan meininki sopiikin kuulemma pojille vallan mainiosti. Eipähän tule päädyttyä levy-yhtiön velalliseksi. Pientä punk-henkeä havaittavissa? Levyn jälkeen on ehtinyt ulos vielä seiskatuumainen, josta mallia tuolla kirjoituksen lopussa.

Laulukieli vaihtui lennosta englannista kotimaiseen kuulemma ihan luonnollista tietä. Nuorelle hevarille lontoon murteella laulaminen oli ainoa vaihtoehto, mutta suomeksi laulettaessa ei passaa kuulemma enää ihan remua tai diibadaabaa suustaan päästää. Ura-levyltä huomaa, että sanoitukset todella pistetään punnittaviksi, sen verran selkeää ja paikoin jopa alleviivaavaa on laulun painotus useissa biiseissä.

Seuraava Oulun keikka Hebosagililla on näillä näkymin Hässäkkäpäivien aloitusiltamissa Nuclear Nightclubilla 5.7. Klassisessa illassa Viisikon ja Veneen kanssa. Muutenkin Viisikon kanssa varsin symbioottista keikkaelämää viettävää Hebosagilia yhdistää kaveribändiin pienen kaupungin pienten piirien lisäksi Antin mukaan sama lähestymistapa musiikkiin: "eniten vituttaa kaikki ja se ilmaistaan laahaten ja kaahaten."

No ei nuo pojat nyt ihan noin totisia torvensoittajia taida kuitenkaan olla. Antin ajankohtaiset musiikkiterveiset kaikille musiikkifaneille muuten kuuluu: "Limp Bizkitin Chocolate Starfish vois olla ihan kelpo musaa vaikka rallipelin taustalle, jos siitä otettais Fred Durst pois." Että näin. Mitenkä olisimmekaan pärjänneet ilman tätä tietoa.



Hebosagilin kotisivut
Hebosagil Soundcloudissa
Hebosagil Facebookissa

9.4.2012

John's Children - Orgasm (1970)


Pikkuisen pseudoradikaalisti nimetty levy kuuluu haluttujen keräilykohteiden joukkoon suurimmaksi osaksi siitä syystä että yhtyeessä vaikutti jonkin aikaa tuleva suuruus Marc Bolan. Kaikkein halutuimpia keräilykohteita ovatkin yhtyeen vuoden 1967 sinkut joilla Bolan esiintyi. Syy tämän levyn käsittelyyn on kuitenkin toinen. Bändillä on nimittäin outo Suomi-yhteys. Eikä levykään nyt pelkästään kuriositeetti ole, kyllä siltä löytyy myös kelvonlaista brittiläistä psyko/mod/rockpoppia. Ei kuitenkaan ihan keräilyarvon katteeksi.

Yhtyeen ensimmäinen sinkku "Smashed Block" vuodelta 1966 kuvaa jokseenkin hyvin yhtyeen lähtökohtia. Sekä musiikilisesti että muutenkin. Psykedelia-aineksia on saatu mukaan tietenkin huimaaviin aineisiin viittaavalla nimellä ja lievillä protopunk-aineksilla. Itseasiassa yhtyeen manageri Simon Napier-Bell äänitti biisiin Los Angelesissa studiomuusikkojen kera jonka päälle laulaja Ellisonin haparoiva laulu dubattiin. Yhtyeen soittotaito oli sen verran heikko että manageri päätti pelata varman päälle. Tämä on biisin sinkkuversion promo, levyversiossa kun on sitten "live"-yleisö. Sinkku bannattiin BBC:llä, koska siltä löytyy niinkin kontroversaali lause kuin "lift up your skirt and fly".



Levy äänitettiin jo vuonna 1967. Bändin manageri Napier-Bellin kuningasidea oli luoda hypeä levyn nimen lisäksi kannella jossa kuvattiin suorasukaisesti levyn nimeä. Koska levy oli tarkoitettu USA:n markkinoille, idea ei tietystikään ollut kovin pitkälle ajateltu. Levy jäi julkaisematta vuoteen 1970 asti, nyt eri kannella. Toinen kuningasidea oli yritys harhauttaa levyn ostajia luulemaan bändin aiheuttavan Briteissä beatlesmaista hysteriaa. Joten studiossa livenä äänitettyyn levyyn ympättiin raivoisasti kiljuvia tyttöjä taustalle, ja väitettiin levyn olevan ekstaattisesta keikkatilanteesta. Kiljujat pöllittiin suoraan Beatlesin A Hard Days Night-elokuvan nauhoista, ja jossain välissä yleisön kuuleekin huutavan Johnia, Paulia ja Ringoa.

Jälkiviisaat ovat löytäneet bändin lavaesiintymisissä ennakointia sekä punkista että glam-rockista, ja rohkeimmat pitävät yhtyettä jopa jonkinlaisena esikuvana noille suuntauksille. Itse levy ei kyllä missään nimessä yllä edes psykedelia-mittarilla kovin korkealle. Vaikka aikoinaan Yardbirdsejäkin manageroinut Napier-Bell sai jopa Jeff Beckin vetäisemään sooloa levylle, ei se juuri tuo lisäarvoa. Veikkaanpa että ilman Marc Bolanin lyhyttä vierailua ei bändi olis ikinä ollut muuta kuin pieni alaviite rockin historiassa.

Tuo mainitsemani alaviitekin johtuu lähinnä ei-musiikillisista "ansioista". Yhtyeen lyhyen historian kohokohta lienee ollut rockin pikkulegendoihin kuuluva kiertue The Whon kanssa. Legendan mukaan The Whon manageri pelkäsi energisen joukon vievän huomion pääbändiltä, joten John's Children sai monoa kiertueelta. Bändi yritti pestä Whon tämän omilla aseilla, eli ylienergisellä lavaesiintymisellä kitaranromutuksineen. Soittotaito kun ei pesemiseen missään nimessä riittänyt. Suurin syy potkuihin lienee ollut Johnin lapsosten infantiili riehuminen ja kohkaaminen joka kärjistyi mellakkaan kiertueen puolivälissä, eikä niinkään managerin mainostama pelko pääbändin pesemisestä.

Yhtyeen prime-time kesti vain puolisentoista vuotta ja loppui pian tuon Saksan-kiertueen katastrofin jälkeen. Laulaja Andy Ellison jatkoi soolona ja mainosmusiikin parissa saaden vielä yhden hitin Radio Starin riveissä, Marc Bolan jatkoi siis Tyrannosauruksen kanssa, kitaristi/basisti John Hewlett ryhty Apple Recordsin manageriksi ja manageroi mm. Sparksia, Chris Townsen jatkoi rumpalointia ja tuurasi lyhyesti myös Keith Moonia Whossa.

Vuonna 2009 yhtyeen alkuperäinen laulaja Andy Ellison tapasi suomalaisen, yhtyeen nettisivujen webmasterina toimivan, Mikko Kapasen (Madame de C***) Englannissa ja tuosta tapaamisesta virisi idea Suomen keikoista. Kesällä 2010 Ellis saapui Helsinkiin ja veti muutamia keikkoja "Finnish JC:n" kanssa. Yhtyeen kalustoon kuului tuolloin Mikko Kapasen lisäksi velipoika Kassu Kapanen (Koivuniemen herrat, Kap Kap) ja rumpalina Ville Särmä (Kevin, Them Bird Things). Pääsivätpä Suomen pojat vetämään keikan tuolla kokoonpanolla myös Lontoossa 2011.

7.4.2012

Intro-lehden keräilysarja Jytä


Minussa on aina ollut pikkuisen keräilijähamsterin vikaa. Jotenkin se vain tuntuu mukavalta tiettyjä asioita säästellä aarrelaatikoissa. Ihan sama sitten vaikkei niillä ikinä mitään tekisikään. Vaiva on piinannut minua jo pienestä pitäen, mutta onneksi melko valikoivasti.

Pientä inventaariota taas tehdessäni - edellisellä kerrallahan löytyi kasa unohtuneita vinyylejä - törmäsin lootaan jossa sulassa sovussa jääkiekko-keräilykorttien seassa oli iso kasa musakortteja. Kyseessä oli Markku Veijalaisen luotsaaman Intro-lehden mukana tullut keräilysarja Jytä 71/72 ja 72/73. Minulle, jonka ensikosketus musiikkiin tuli vanhempien Finnhits-kaseteilta ja isoäitini ruokabaarin jukeboksista, kokoelman kohteet ovat pikkupoikana olleet täysin relevantteja.

Uskomatonta kyllä aika iso osa kokoelman tähdistä on tänäkin päivänä puheenaiheena, tavalla taikka toisella. Kokoelmassa on kuvallaan mukana mm. Marion Rung, Tapani Kansa, Lea Laven, Kisu, Katri Helena, Kai Hyttinen, Eero Raittinen, Muska ja jopa Deep Purple! Iso osa tuonajan kortti-tähdistä on kuitenkin painunut jo unholaan kuten otsikko-kuvan Alwari Tuohitorvikin.

Kun J.Karjalainen lauloi, Lumipallo-levyn hitissään "Merenneitoni ja minä",  Kristianista joka levymyyntiä vauhdittaakseen on lavastanut oman hukkumakuolonsa, Jukka itseasiassa tarkoittaa Salomonia eli Timo Silvennoista. Kristian kyllä myös pääsi otsikoihin lavastamalla itsemurhansa pilleripurkilla, mutta Salomon oli se Haukilahden uimarannalle vaatteensa jättänyt. Tämä yhden hitin ihme ei pysynyt pinnalla kaikesta kohujulkisuudesta huolimatta. Syksyn Sävelessä 1975 esitetty "Unisatu" oli vallan pätevä aikansa iskelmä, mutta Erkki Liikanen vei silti voiton kansainväliset mitat täyttävien voittajien "Metsämökin Tontun" ja "Jokkantiin" välissä globaalilla ja kantaaottavalla hitillään "Evakkoreki".  Salomon siirty aikaisessa vaiheessa liikemies-uralle ja kuoli jo 48-vuotiaana vuonna 1997.

Tässä kun parhaillaan luen Albert Järvisen hienoa elämänkertaa, niin aika monesti juuri nämä tämän korttisarjan artistit putkahtelevat osaksi Pekka Järvisenkin tarinaa, juuri kuten nuo Salomon ja Kristiankin jonka yhtyeessa Albertkin tilutteli. Aikakausi kun on osuva, ja piirit aikoinaan olivat sen verran pienet, että todennäköisyys osua samaan keikkabussiin oli suurempi kuin nykyään. Karhulan oma Engelberg Humberdink Pekka "Peter" Parviainen pääsi lähimmäs suomi-musiikin aikakirjoja, kun sai keikkabussiinsa pohjoisen rundille juurikin kyseisen Albertin. Muuten Peterin merkit musiikkihistorian kirjoihin jäivät perin vähäisiksi. Muistona tähtiajoista säilynee lähinnä käännösiskelmä "Taas laulu kun soi" vuodelta 1972.


Suomenruotsalainen Cay Karlsson on tuskin päässyt korttisarjaan Cumulus-, The Roosters tai Scaffold-yhtyeidensä takia, vaikka kaikki kokoonpanot olivat omana aikanaan hitikkäitä yhtyeitä. Suurempaan iskelmä-kansan tietoisuuteen mies taisi kuitenkin tunkea itsensä esiintymällä Cumulus-kollegansa Hectorin kanssa Syksyn Sävelessä vuonna 1973 ja Lasse Mårtenssonin kanssa Euroviisukarsinnoissa samana vuonna. Varsinainen elämänuransa Yle:n toimittajana luonut Cay hyppäsi vielä vuonna 1995 uuden yhtyeen The Firstin kelkkaan ja on sen jälkeen satunnaisesti kierrellyt Back To Sixties- sembaloita. Ja se Albert-yhteys on tällä kertaa vaikkapa Scaffold-yhtyeessäkin kannutellut Ronnie Österberg.


Pirkko Saanakorven viisitoistaminuuttinen osui popmusiikkiteatterin maihinnousun aikoihin Suomessa. Tampereen Teatterin Hair-musikaalissa Sheilan osuudet laulaneen ja myös sitä seuranneessa Salvation-musikaalissa esiintyneen artistin varsinainen ura jäi lyhykäiseksi musiikkiteatterin ulkopuolella. Jälkipolville on tallentunut vain pari seiskatuumaista käännösmusiikkia joista toinen löytyy myös kokoelmalevyltä Oi niitä tyttöjä - Westerlund & EMI years Part 2 1964-1974. Albert-yhteyttä en tähän hätään hoksannut, mutta epäilen että sellainenkin on.



Ja löytyihän sieltä paljon muutakin musiikkiaiheista sälää. Mutta ehdottomasti jäätävin juttu oli tuo Ile Kallio-aikakauden Hurriganes-tarra. Hiano!

2.4.2012

Oulu-skene # 6 - Larry Peninsula ja Luke Whitten

Larry Peninsula 
Oulu ei ole pelkkää meteliä ja indiekitaran helinää. Mitään hillitöntä country-revivalia en ole ollut todistamassa, mutta kyllä näitä americana-tyyliin nojaavia artisteja ja bändejä yhtä kaikki kaupungista ja liepeiltä sen verran löytyy, että ei sitäkään voi olankohautuksella ohittaa.

Lauri Niemimaa aka Larry Peninsula on melkoisen uskottava amerikkalaisuudessaan. Ja sinne hän rehellisesti kumartaakin, genren alkulähteille. Tämä ei ole mitään suomikantria, vaan sitä ihka oikeaa Amerikan meininkiä. Lauri, tai siis Larry tässä yhteydessä, on vasta 25-vuotias nuorukainen joka on saanut Amerikka-pistoksen jo varhain. Tammikuussa sai julkaisunsa miehen debyytti-levy EP:n muodossa, jolta tuossa soi hieno ehkäpä myös jopa Eagles/Don Henley-vaikutteinen biisi "Vagabond". Mies soitti levylle kaikki instrumentit, mutta kasassa on live-esiintymisiä varten myös bändi, jossa vaikuttavat yhtälailla Nashville-alter egolla esiintyvät basisti Henry B. Jones ja rumpali Pete Dryland.



Larry Peninsulan kotisivut
Larry Facebookissa

Luke Whitten



Luke Whitten onkin jo sitten aika paljon kokeneempi herra musiikkikuvioissa. Nimen takaa löytyvän Timo Raution menneisyydestä löytyy Oulun hienoimpia poppisyhtyeitä kuten Tiistai, Bananaskin ja erityisesti The Peppermints. Vaikka aviosiippa Mari Rautio laulelee myös Luken levyillä, jään kaipailemaan Bananaskinin aikaisia helkkarin hienoja Marin tulkintoja joista en malta olla panematta myös tähän esimerkkiä.


kids

Ihan yhtä "amerikkalaista" ei Luken englanti ja fraseeraus ole, mutta tunnelma ja kumarruksen suunta on sama. Hieno sävellyskynä Rautiolla on yhä pysynyt tallessa. Muinaisia Peppermints-keikkoja ihaillen muistelevana tunnistan kyllä Luken biiseissä samaa juurta vaikka tyylilaji eri onkin kun aiemmissa viritelmissä. Oulun "R.E.M.-akselin" Mikko Topparin (aka Väinö Tuonela) luotsaaman The Undertakersien kanssa muodostanut yhtye oli aikoinaan ihan helkkarin hyvä live-bändi.

Tämä video on mielestäni siltä hienoimmalta ja helisevimmältä Luken levyltä, eli debyyttijulkaisulta Fall As the Backdrop vuodelta 2006.



Luke Whitten MySpacessa
Luke Whitten Facebookissa