15.7.2010

Far Arden keikalla

Pitkästä aikaa pääsin vanhan tutun bändin keikalle kun pojat soittivat Oulun Gloriassa viime lauantaina hienon setin. Bändi alkaa jo olla reilusti aikuisen ikäinen ja kummasti se Nevski vain vieläkin jaksaa puurtaa ja viedä bändiä eteenpäin.

Far Arden perustettiin jo vuonna 1987 lukiolaisbändi Hazardin raunioille. Eka keikka taisi olla Oulussa Rajakylän nuorisotalolla jossa olin myös mukana. Muutamilla keikoilla toimittelin myös vähän niinkuin roudarin virkaa, tuttuja poikia kun olivat jo kouluajoilta. Tuolloin mukana olleista pojista: A-M "Jänkky" Jänkälä, Juha "Limppu" Limberg, Jarmo "GT" Heikkinen ja Arto Willman ei kukaan ole ollut mukana enää vuosikausiin. Ainoana tuolloin mukana olleista jatkaa yhä bändin sielu ja lauluntekijä/laulaja Esko "Igor Nevski" Nevalainen.

Bändin nimestäkin on tietysti helppo jo päätellä että Doors/Jim Morrison oli ja on yksi isoista vaikuttajista, mutta myös progemmat bändit, vahvimpana Jethro Tull ja Pink Floyd löytyy varsinkin Nevskin suosikeista. Puhumattakaan Bob Dylanista. Alkuaikoina bändi oli kuitenkin varsin suoraviivainen rokkibändi unohtamatta melodisempiakaan biisejä. Heti ensimmäinen single "Lisa" vuonna 1989 nousi pienoiseksi radiohitiksi ja valittiin mm. kuukauden sinkuksi omakustannesarjassa Rockradiossa. Biisi kuultiin myös tällä keikalla encorena ja edelleen se kuulosti hyvältä. Alkuaikoina mukana keikkasetissä oli myös Lou Reedin ja Velvet Undegroundin kappaleita ja encorena useastikin rokkiversio Elviksen biisistä "Heartbreak Hotel", joka rullasi kuin keväinen hirvi.

Muutamien sinkkujen ja EP:n jälkeen bändi sai aikaiseksi hienon levyn vuonna 1993 nimeltään Wind and Change. Isoja jonoja tuo levy ei levykauppoihin synnyttänyt vaikka ihan kelpo musiikkia olikin. Noista vanhemmista kappaleista keikalla kuultiin ainakin bändin toinen sinkku " I Feel Fine", William Blaken runoon sävelletty " Tyger", " My Baby Was A Baseball Player" ja taisi siellä soida myöskin "Ivory Town" ja ainakin "Strawberry Moon".

Bändi keikkaili silloin tällöin ja alkoi miehistönvaihdosten jälkeen äänitellä uutta levyä vuonna 1998. Projekti oli kuitenkin melko pitkä ja levy ilmestyi vasta 2001 nimellä Free Pictures. Tuolloin mukaan oli hiipinyt jo progevaikutteita enemmänkin. Tuolta levyltä kuultiin keikalla ainakin nimibiisi "Free Pictures", "Tell Me What Is Love" ja "Mind The Gap".

Vuodet on vierineet ja miehistö on vaihtunut useaankin kertaan, ja vaikka osalla nykyisistä soittajista on vahva progetausta oululaisesta Jethro Tull-tribuuttibändi Limingan Tullista, oli bändin soundi palannut selkeästi taas hiukan suoraviivaisempaan pop-rockiin. Vaikka kukaan herroista ei musiikista saa, tai ole saanut, elantoaan vaan ihan muista siviilihommista, niin bändi kuulosti kyllä varsin ammattitaitoiselta. Kitaristi Jari Pietilä soitteli kitaraa, mandoliinia ja irlantilaista bouzoukia hiukan progemaisesti toisinaan (tulli-kaikuja ilmeisesti, Zappaa ja Rushiakin siinä hiukan taisi olla mukana mausteena), luontui mieheltä myös perusrokkiriffittely ja muutama hieno soolokin irtosi. Ja Esko lauloi yhä hienosti, jos ei hienommin kuin nuorempana.

Uusissa biiseissä oli mukana varsin hienoja paloja joissa oli ainakin innostuneen yleisön mielestä vahvaa hittipotentiaalia. Uusia biisejä kuultiin useita mutta nimenä jäi mieleen ainostaan "Intuition´s Arms", joka kuulemma löytyy uudelta tekeillä olevalta levyltä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan levyä, ja sitä saako Far Arden toisen hitin yli 20 vuoden uurastuksen jälkeen. Aihetta olisi.

2 kommenttia:

  1. toinen vanha fani Oulusta15. heinäkuuta 2010 klo 12.06

    Kiva että joku muukin vielä tuntee ja arvostaa Oulun poikia. Olin itse myös keikalla ja olen samaa mieltä uusista kappaleista, vaikkakaan ne eivät minun mielestäni ole ihan tyypillisiä kolmen soinnun rokkikappaleita.

    VastaaPoista
  2. No eivät ole ihan juu. Tarkoitinkin vain että progevaikutteet on selkeästi vähentyneet.

    Melodista poprokkia kai tämä lähinnä on ja jos aletaan säveltämään musiikkia William Blaken runoihin niin harvemmin silloin ihan AC/DC-linjoilla ollaan.

    Bändi muuten soittelee taas ainakin 4.9. Kuuskassa, joten sinne siis..

    VastaaPoista