1.1.2011

Eli "Paperboy" Reed - Come And Get It


Tämä levy tulee soimaan huomenna (tai siis eilen, ajastettuna kun taas julkaisen) uudenvuoden illanistujaisissa aika tiuhaan. Jos siis minä saan päättää. Ja ainakin alkuillasta saan jos kiltisti olen, toivottavasti. Fanaattisena Stax-fanina tästä ei voi olla tykkäämättä, niin vahvasti vaikutteet kuuluvat miehen tulkinnassa, vaikka mies itse sanookin Chicago-soundin olevan vahvimpia vaikutteita. Whatever, vahvaa blue-eyed-soulia kuitenkin. Chicagon hiukan pehmeämpi suuntaus kuuluu ehkä paremmin muissa kappaleissa, mutta tämä on ihan harvinaisen kypsää tavaraa nuorelta valkoihoiselta soulmieheltä.

Tämän herran albumia ei varmaankaan löydy juuri miltään vuoden parhaat-listalta, se kun ei enää ole indie-juttu, mikä alkaa nykyään olla miltei ainoa vaatimus monelle listalle kipuamiseen. Eihän se ole myöskään ahdistavaa tai sisäänpäinkääntynyttä muniinpuhaltelua, joten sijoituksia on turha odotella. Se on juuri sitä mitä voi odottaa musiikkikriitikkoisän levyjen keskellä kasvaneelta pojalta. Vaikutteita kunnioittavaa, muttei niitä apinoivaa, aidosti musiikin sisäistäneen pojan rehellistä musiikkia.

Epäilen että tästä miehestä kuullaan vielä rutkasti enemmän kuin monesta Top 10- artistista joita listoilla vilisee.

4 kommenttia:

  1. Paperboy saa respektiä ainakin yhdeltä indiehipsteriltä

    VastaaPoista
  2. Vitsi, että lähti hienosti biisi. Harmi, ettei soundissa ollut sitä Staxin 'räkää' tai tahallista huolimattomuutta. Sitten olisi ollut täydellinen.

    VastaaPoista
  3. No onhan tuo aika siloiteltua Wilson Picketiin verrattuna, mutta jospa ikä toisi pojalle vähän särmää.

    VastaaPoista
  4. Kyllä kyllä kyllä. Reed löytyi ainakin meikäläisen viime vuoden parhaat -listalta. Sen verran tanakasti on herran aidon rehellinen ote iskenyt takaraivoon.

    VastaaPoista