7.4.2010

Ei se nimi bändiä pahenna, osa III


Joskus se päättäminen voi olla vaikeaa. Ja ratkaisu lopulta helppo.

Tämä bändi perustettin San Antoniossa Teksasissa vuonna 1980. Samaan aikaan San Antonion rokkiskenessä vaikutti mitä ihmeellisemmän nimisiä bändejä. Kuten osuva Againsters, jotka olivat yksinkertaisesti ja johdonmukaisesti ihan kaikkea vastaan. Cleopatra´s Vagina oli myös kuulemma kovaa valuuttaa. Nimen osuvuudesta ei ole tietoa.

Yhtyettä kutsuttiin aluksi nimellä Nine Foot Worm Makes Own Food, mutta koska tuo jostain syystä katsottiin bändiläisten mielestä hieman hankalaksi, he aloittivat keikkailun vuonna 1981 hieman perinteisemmällä nimellä Dick Clark Five. Tietystikään bändissä ei vaikuttanut ketään Bandstand-miehen  nimistä, muutenhan tuossa ei olisi ollut mitään ideaa.

Jossain vaiheessa myös Nine Foot jne.. palasi käyttöön kun yhtye päätti aloittaa soittouransa soittamalla joka keikan eri nimellä. Ainakin näin maallikosta tuntuu, että bändiä oli varmasti varsin hankala markkinoida tuolla strategialla. Tosin ei musiikkikaan ihan yleisöystävällisintä mainsteramia ollut. Tai no, ei siis lähellekkään.

Mainittavia nimiä matkan varrella olivat mm: Vodka Family Winstons ja Abe Lincoln´s Bush. Yhtä nimistä voisi pitää hiukan kontroversaalina, mutta kenties johdonmukaisena jatkona bändin valitsemalla tiellä. Inalienable Right to Eat Fred Astaire´s Asshole ei kuitenkaan kuulosta nimeltä joka houkuttelisi levy-yhtiöitä jonoksi asti.

Eräällä keikalla Austinin Dukes juottolassa nimivuorossa oli Independed Worm Saloon jota bändiä lavalle kuuluttanut paikallisen Big Boys yhtyeen basisti Chris Gates ei enää siinä vaiheessa tietenkään muistanut. Ei kai häntä voi siitä varsinaisesti syyttääkään, bändi kun ei ollut tehnyt tehtävää kovin helpoksi jatkuvalla nimen vaihtamisella. Taisipa mies myös ajatella ettei tuolla keikkanimellä varsinaisesti niin suurta merkitystä taida tämän bändin kohdalla olla ja nimesi sen muitta mutkitta uudelleen yhden heidän kappaleensa mukaan.

Keikka oli myös ensimmäinen josta bändille maksettiin (150 taalaa) ja sitä pidettiin hyvänä enteenä, joten tuon keikan aikainen nimi jäi yhtyeelle näihin päiviin asti. Ihan tavallinen ei tämäkään nimi tietysti ole ja se on aiheuttanut joitain ongelmia, mutta ei bändi ole sitä kuulemma kovasti katunutkaan. Kitaristi Learyn äitikin jo kuulemma suostuu lausumaan nimen ääneen , tosin ensimmäiseen kertaan meni 10 vuotta.

Mielestäni Butthole Surfers on kuitenkin aika napakka nimi ja sopii bändille hyvin. Mitä ihmettä se sitten tarkoittaneekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti