Eihän vanhalta kuulostaminen ole todellakaan enää mikään tuore idea. Joillekin se on itseisarvo, joka tuo yritykselle rockuskottavuutta. Jos biisit ei ole niin unohtumattomia, niin pistelläänpä vähän garagerohinaa ja säröä peliin. Onhan näitä nähty ja kuultu enenevässä määrin, kun tuo autotallirock yhä luetaan sinne aidon rokkenrollin ytimeen.
Näitä pikkuisen identtitettikriisistä kärsiviä nuggetsfanaatikkoja putkahtelee aika ajoin, joilla ei oikein tunnu olevan substanssi hallussa. Ainoastaan efektit. Vaikka tämä bändi itse haluaakin kutsua tätä punk bluesiksi, niin onhan tässä aikamoiset mod/garage-vibat. Tosin punkasenteella veivattuna.
Tämä nebraskalainen poppoo tuntuu olevan ihan aitoa tavaraa, ja biisitkin kaikessa lyhyessä ytimekkyydessään sen verran tasokkaita, ettei päälleliimaamisen vaikutelmaa saa. Välillä kyllä laulellaan Jeesuksesta ja tuomionpäivästä. En ollenkaan tajua miten tuo juttu liittyy levyn muuhun ilmeeseen ja energiaan.
The Black Keys kitaristi-laulaja Dan Auerbachin tuottama levy jäi aikoinaan vähälle kuuntelulle, mutta näin uusintakierroksella homma vaikuttaa olevan hyvinkin mukavan rähjäistä. Eihän tämä mikään tajunnanräjäyttäjä ole, mutta pojilla on ainakin asenne kohdallaan ja suunta selvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti