6.3.2012

Kusti revisited


Auntie Mary 
Ensitahdit toivat erittäinkin vahvasti mieleen Satellite Storiesin, joten mielenkiintoni oli vangittu samantien. Varsinkin kitarasoundi on varsin tutun kuuloista. Mikä ei ole tietenkään ihme kun yhdeksi esikuvista mainitaan samainen Two Door Cinema Club.

Samankaltaisuuksia on enemmänkin. Turkulaispoikien musiikki on duurivoittoista, iloista ja nuoruuden innolla eteenpäinpuskevan positiivista. Nämä pojat ovat vielä nuorempia kuin Satelliitit, ja hoitaneet promohommat yhtä hienosti. Nettisivut on erittäin hienossa kuosissa, uusi sinkku Tenterhooks ilmestyi eilen ja musavideon julkkarikeikkakin tulossa Turussa 21.3. Ei pahalla mallilla ollenkaan, varsinkin kun itse pääasia eli musiikki on tarttuvaa ja, no, satelliittimaisen rullaavaa. Jo vuonna 2010 Turun Bandstandin voittaneelle bändille voipi huoletta ennustaa valoisaa tulevaisuutta. Kunhan muistavat jatkossakin laistaa sen kengänkärkiin tuijottelun.

Viime vuonna julkaistu EP Dance By The Lights löytyy myös Spotikasta.

 
Weepikes 
Uudelleenkasattu Weepikes sai sattuman kautta yhteistyökumppanikseen mm. Butthole Surfersien ja 22-Pistepirkon kanssa työskennelleen Mark Kramerin, joka oli ihastunut poikien 90-luvulla julkaisemaan EP-levyyn. Pojat pistivät narulle uutta tavaraa jonka Kramer kotistudiollaan miksasi ja masteroi. Yhteistyö kuulostaa onnistuneelta välillä garageenkin vivahtavalta noisepoprokilta. Punkin ja progressiivisen musiikin ristisiitoksen bändi on itse nimennyt PRONKiksi, joka jostain syystä aikalailla hyvin kuvaa soundia.



Mushmouthed Talk
Jos tuoreen levyn nimi on We Both Like Motörhead, bändi on Oulusta ja yhdeksi esikuvista mainitaan 22-Pistepirkko, niin eihän homma voi läpeensä perseellään olla. Eikä olekaan. Pirkkojen fibat kyllä puskevat selkeästi esiin, vaikka varsinaisesta matkimisesta ei Oulun poikia voikkaan syyttää. Elektroniset höpötykset pois heitettyään musiikki on enemmän kallellaan tummempisävyiseen garageen ja Lou Reedkin siellä taustalla pikkuisen välillä käy angstailemassa. Soundcloudista löytyy ihan makoisia tuotoksia tutustuttavaksi.



Swaying Wires
Indiehipster-varoitusvalo välkähtää vahvasti yhtyeen tuoretta EP-promoa luettaessa. Kun samassa lauseessa mainitaan indie/lo-fi/folk ja surrealistinen, niin odotettavissa on, että promokuvassa on Bon Iverin näköisiä miehiä ja alaspäin katseensa luoneita runotyttöjä. Vaikka promokuva melko onnistuneesti osoittaa ennakkoluulot oikeaksi, on musiikki kuitenkin positiivinen ylläri. Osaltaanhan siihen vaikuttaa tietenkin se tosiseikka, että minun heikko kohtanihan on nimenomaan nämä kaunisääniset runotytöt, ja laulaja Tiina Kärkinen on ehdottoman positiivisesti ja hienolla tavalla kumpaakin. Lionheart Records on kuulemma kiinostunut, muttei vielä sainannut. Päättäs nyt jo, kun kerran yhtyettä promoavatkin.



All Will Be Quiet
Lionheart Records on viimeaikoina ollut erittäin aktiivinen indierintamalla. Tiedotetta pukkaa semmoisella intensiteetillä että osa jää noteeraamatta, kuten tämäkin lahtelaisen bändin uusin sinkku. Toukokuussa odotettavalta esikoislevyltä irroitettu biisi on maalailevaa post-rockkia. Loppua kohti suurenevaa mahtipontisuutta positiivisesti tavoittelevaa nykyään ah niin muodissa olevaa soliti-fuzzia. Vaikka näitä alkaa siis olla jo ihan kotitarpeiksi ei tämä bändi missään nimessä ole huonoimmasta päästä. Persoonallisuutta vain hiukan jäin kaipaamaan.



JBJ/Jabaduu Jam
Kieltämättä tämä Helsinki-Espoo-akselilta ponnistava bändi on Leevinsä ja Yrjänänsä kuunnellut, kuten promossa toteavatkin. Putro ja Ylppökin voisi samaan lootaan mahtua. Melankolista perisuomalaista folksävyistä musiikkia, josta kuitenkin hiukan uupuu Leevin ilkikurisuus. Poissa on myös Yrjänän mahtipontisuus, mikä on tosin laskettava vain ja ainoastaan plussaksi. Biisit ovat pieniä tarinoita joissa ei kellään oikein mene hyvin. Promokuva ja musiikki ei natsaa ollenkaan keskenään, joten indiehipsterikurssit on jäänyt käymättä näiltä pojilta. Ehdottomasti plussan arvoinen asia tuokin.



Antti Lainas
Toinen suomipoppinsa ja iskelmänsäkin hyvin opiskellut artisti Antti Lainas mieluusti kumartaisi ehkä hiukan enemmänkin brittipoppiin. Ainakin ajoittain siihen suuntaan helisevät kitarat antavat näin ymmärtää. Melkoisen taattua suomipoppiahan tämä nyt kuitenkin Kemin pojalta on. En sitten tiedä millaisen optisen harhan suomenkieli tuo lopputulokseen. Eli kuulostaisiko tämä muka lontoonkielellä paremmalta? Voipi olla, mutta silloin kai vika löytyy kuulijan suunnasta jos ei hyvää musiikkia osaa tunnistaa oli kieli sitten mikä hyvänsä. Positiivista, ei kuitenkaan liian iskelmäradiotavaraa mielestäni. Ja tuohan on tietysti kehu. Ja Annan alullepanemaa puujalkateemaa mukaillen " Antti lainas, muttei toivottavasti liikaa". Sen kuulemme 21.3. kun debyyttilevy julkaistaan.



Tammela 33100
Jarkko Martikaista ja Kauko Röyhkää omasta mielestään yhdistelevä duo on kotikutoisessa folkpopissaan mukavan rauhallista ja pienimuotoista DIY-kamaa. Soundcloud-asteella olevasta bändistä ei raivokkaallakaan googlettamisella löydä mitään tietoa, mutta aviopari-duosta lienee kysymys. Otsikon linkin takaa löytyy lisää kamaa.



Vertigo Steps 
Suomalais-portugalilainen kansainvälinen koalitio julkaisee komannen levynsä Surface / Light portugalilaisen Ethereal Sound Works yhtiön kautta huhtikuussa. Tunnelmallista musiikkia on tarjolla ennakkomaistiaisena oheisen biisin ja  Norjan kauniissa maisemissa kuvatun videon verran. Sain etukäteen kuunneltavaksi koko levyn ja näin muutaman kuuntelukerran perusteella homma vaikuttaa varsin professionaalilta ja valmiilta. Melodisen hevin kategoriaan tämä helposti lokeroituu, HIM-vaikutteiltakaan ei voi täysin välttyä. Katatonia ja Porcupine Tree myös mainittu, sangen kulunutta ja ärsyttävääkin sanontaa käyttääkseni. Portugalilaisen Bruno A:n luotsaama bändi nojaa Niko Mankisen pätevän laulun ohella melodioihin eikä niinkään raskaaseen mättöön vaikka sitäkin mausteena on. Levyltä löytyy myös kappale "Helsinki", joten pohjoinen ulottuvuus ei lopu laulajan kotimaahan. Erittäin pätevää tavaraa genren ystäville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti