25.2.2011

No mutta eihän näitä voi vihata !


Brüssel Kaupallinen - Minä olen vihattu


Radiopuhelimet, Terveet Kädet ja Brüssel Kaupallinen. Joskus kun näiden Oulun poikien musiikkia ja sanoituksia kuuntelee, niin voi saada käsityksen, että kaupungin liberaali mielenterveydenhuolto on epäonnistunut. Miehiä kun siviilissä kohtaa, niin vaikuttavat kyllä vallan tasapainoisilta, miellyttäviltä ja mukavilta heeboilta. Musiikkiterapia siis ilmeisesti kuitenkin toimii.

Täytyy kyllä kunnioittaa näitä ikuisesti? marginaalissa vielä 20 toimintavuoden jälkeenkin rokkaavia miehiä. Jotain periaatteita ei vain myydä. Ei kai näistä ikinä mitään kansanvillitsijöitä voisikaan tulla, mutta ei noilla näytä edes olevan suurempaa hinkua siihen. Miksi näitä sitten näyttää olevan kasaantunut jotenkin erityisen paljon juuri tänne pohjoiseen? En osaa sanoa, mutta kun on puoli vuotta pimeää ja kylmää, niin kaippa tuo jotenkin jälkensä jättää. Ja eihän tuo musiikki aina ihan niin agressiivista ja synkeää ole, kun ensikuulemalta voisi luulla. Huumorintajuisia veijareita kaikki tyynni.

Aknestikin keikkojen loppuspektaakkeliksi aikoinaan perustettu bändi ennakoi tulevaa nimeämällä itsensä radion pörssitiedotteen mukaisesti Bryssel ei-kaupalliseksi. Sitten kun keikosta alkoi saada jo jonkin verran hintaa, piti nimeä tietysti periaatteellisista syistä vaihtaa. Kotiteollisuuden kaltaiseen kaupalliseen sukseeseen on kuitenkin vaikea uskoa, vaikka joka hemmetin paikassa nykyään partaileva Hynynen idoleidensa levyllä lauleleekin.

Koska BK on tunnetusti tiukka livebändi, kannattaa oululaisten kipin kapin rientää yhtyeen 9.2. julkaistun Minä olen vihattu- albumin julkaisupirskeisiin Nuclear Nightclubille perjantaina 4.3. katsomaan kun Oulun oma Henry Rollins meuhkaa lavalla.

2 kommenttia:

  1. Vanha tuttu bändi vuosien takaa. Helttunen on tosiaankin kova laulaja. Taidanpa poiketa Oulussa kun matkakaan ei ole pitkä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Helttunen tosiaan ainakin aikoinaan piti lavalla melkoista meininkiä. Edellisestä näkemästäni keikasta on tosin vierähtänyt jo.....no ainakin 10 vuotta. Pitänee paikata.

    VastaaPoista