3.1.2012

Absoluuttinen Nollapiste - Suljettu (1999)

 
Aikalailla suljettu on tämän bändin clue ollut meikäläiseltä. Eikä se ihan täysin auennut vielä tälläkään yrittämällä.

Ajankohtaiseksihan tämän tekee se, että levystä on tulossa uudelleenjulkaisu vinyylinä lähiaikoina, ja yhtye levyttää myös parhaillaan teemallista tuplalevyä. Teemallinen tuplalevy kuulostaa lähinnä kirosanalta, mutta tämän bändin ollessa kyseessä tuo lienee vain ihan luonnollinen jatkumo.

Suljettu on myös teemalevy. Se kertoo isän ja pojan suhteesta jossain pohjoisessa. Sanoituksia tutkiessa ehkä tajuaa mistä on kyse, mutta aika moni asia jää hämäräksi. Sen verran omalaatuista Liimatan ajatuksenjuoksu välillä on. En ole lukenut miehen kirjoja tai sarjakuvia selvittääkseni miehen sielunmaisemaa, mutta esimerkiksi "Masturbaatio Ranualla" kuulostaa tutustumisen arvoiselta sarjakuvakirjalta.
"Kun tulet uimasta ja vesi tippuu tukasta
Kuivaa tukka, älä kuivaa kasvoja
Älä iäksesi juutu samaan divarilaariin
Jos ikinä muutat, jätä Busterit kotiin "
Absot, niin kuin fanit kuulemma kutsuvat, kävivät mennä vuosina vuosittain Oulun Nelivitosessa ja pariin otteeseen pääsin bändiä katsomaankin. Wigwam-vivahteisuus kuului livetilanteessa ehkä vielä selkeämmin kuin levyllä. Sanoituksista en ole ikinä hirveästi ymmärtänyt, mutta ilmeisesti nuo menee sen verran runouden puolelle ettei minulla vain kyvyt riitä niitä analysoimaan. Hyvältä nuo kielikuvat ja ajatusten virrat silti kuulostavat. Eikä ollenkaan tekotaiteelliselta ja tahallaan hämäriltä. Mutta kun musiikki on kuitenkin vahvasti sanoituksiin painottuvaa, ei tuolla tyylillä massoja kosiskella. Marginaalissa Absot ovat pysyneetkin, ja ovat ilmeisesti ihan tytyväisiä siihen. Yleisönkosiskelusta ei Liimattaa ainakaan voi syyttää.
"Jerkunen ei vastaa, krhm. Kysymyslauseet
herättävät vaikutelman ontosta puunrungosta.
Jerkunen ei ole mikään "jermunen".
Hän antoi kassin tyhjiä pulloja kauppaan vietäväksi"
Musiikillisesti ollaan välillä lähellä tuota Wigwamia, välillä homma kuulostaa Zen Cafelta. "Kiilakivi" on kuin Kari Peitsamon levyltä. Mutta kuitenkin koko ajan homma kuulostaa vain ja ainoastaan Absoluuttiselta Nollapisteeltä. Omaperäisyyttä bändillä riittää vaikka muille jakaa. Levyn ehdoton "hitti" on kuitenkin levyn ehkä vähiten omituinen " Kupit on kuin olisi häät", joka on Samuli Putromaista meininkiä parhaimmillaan.
"Älä riisu termostaattia kaivaten
Älä lainaa omaa pyyhettäsi muille
Älä puhuttele, kun lasken vettä
En osaa ajatella, jos joku on lähellä"
Tällaisia oman tiensä kulkijoita täytyy kunnioittaa. (En tiedä miksi tuossa videossa on Lauri Tähkän kuva, enkä ota siihen kantaa, biisi on kuitenkin helvetin hyvä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti