7.4.2012

Intro-lehden keräilysarja Jytä


Minussa on aina ollut pikkuisen keräilijähamsterin vikaa. Jotenkin se vain tuntuu mukavalta tiettyjä asioita säästellä aarrelaatikoissa. Ihan sama sitten vaikkei niillä ikinä mitään tekisikään. Vaiva on piinannut minua jo pienestä pitäen, mutta onneksi melko valikoivasti.

Pientä inventaariota taas tehdessäni - edellisellä kerrallahan löytyi kasa unohtuneita vinyylejä - törmäsin lootaan jossa sulassa sovussa jääkiekko-keräilykorttien seassa oli iso kasa musakortteja. Kyseessä oli Markku Veijalaisen luotsaaman Intro-lehden mukana tullut keräilysarja Jytä 71/72 ja 72/73. Minulle, jonka ensikosketus musiikkiin tuli vanhempien Finnhits-kaseteilta ja isoäitini ruokabaarin jukeboksista, kokoelman kohteet ovat pikkupoikana olleet täysin relevantteja.

Uskomatonta kyllä aika iso osa kokoelman tähdistä on tänäkin päivänä puheenaiheena, tavalla taikka toisella. Kokoelmassa on kuvallaan mukana mm. Marion Rung, Tapani Kansa, Lea Laven, Kisu, Katri Helena, Kai Hyttinen, Eero Raittinen, Muska ja jopa Deep Purple! Iso osa tuonajan kortti-tähdistä on kuitenkin painunut jo unholaan kuten otsikko-kuvan Alwari Tuohitorvikin.

Kun J.Karjalainen lauloi, Lumipallo-levyn hitissään "Merenneitoni ja minä",  Kristianista joka levymyyntiä vauhdittaakseen on lavastanut oman hukkumakuolonsa, Jukka itseasiassa tarkoittaa Salomonia eli Timo Silvennoista. Kristian kyllä myös pääsi otsikoihin lavastamalla itsemurhansa pilleripurkilla, mutta Salomon oli se Haukilahden uimarannalle vaatteensa jättänyt. Tämä yhden hitin ihme ei pysynyt pinnalla kaikesta kohujulkisuudesta huolimatta. Syksyn Sävelessä 1975 esitetty "Unisatu" oli vallan pätevä aikansa iskelmä, mutta Erkki Liikanen vei silti voiton kansainväliset mitat täyttävien voittajien "Metsämökin Tontun" ja "Jokkantiin" välissä globaalilla ja kantaaottavalla hitillään "Evakkoreki".  Salomon siirty aikaisessa vaiheessa liikemies-uralle ja kuoli jo 48-vuotiaana vuonna 1997.

Tässä kun parhaillaan luen Albert Järvisen hienoa elämänkertaa, niin aika monesti juuri nämä tämän korttisarjan artistit putkahtelevat osaksi Pekka Järvisenkin tarinaa, juuri kuten nuo Salomon ja Kristiankin jonka yhtyeessa Albertkin tilutteli. Aikakausi kun on osuva, ja piirit aikoinaan olivat sen verran pienet, että todennäköisyys osua samaan keikkabussiin oli suurempi kuin nykyään. Karhulan oma Engelberg Humberdink Pekka "Peter" Parviainen pääsi lähimmäs suomi-musiikin aikakirjoja, kun sai keikkabussiinsa pohjoisen rundille juurikin kyseisen Albertin. Muuten Peterin merkit musiikkihistorian kirjoihin jäivät perin vähäisiksi. Muistona tähtiajoista säilynee lähinnä käännösiskelmä "Taas laulu kun soi" vuodelta 1972.


Suomenruotsalainen Cay Karlsson on tuskin päässyt korttisarjaan Cumulus-, The Roosters tai Scaffold-yhtyeidensä takia, vaikka kaikki kokoonpanot olivat omana aikanaan hitikkäitä yhtyeitä. Suurempaan iskelmä-kansan tietoisuuteen mies taisi kuitenkin tunkea itsensä esiintymällä Cumulus-kollegansa Hectorin kanssa Syksyn Sävelessä vuonna 1973 ja Lasse Mårtenssonin kanssa Euroviisukarsinnoissa samana vuonna. Varsinainen elämänuransa Yle:n toimittajana luonut Cay hyppäsi vielä vuonna 1995 uuden yhtyeen The Firstin kelkkaan ja on sen jälkeen satunnaisesti kierrellyt Back To Sixties- sembaloita. Ja se Albert-yhteys on tällä kertaa vaikkapa Scaffold-yhtyeessäkin kannutellut Ronnie Österberg.


Pirkko Saanakorven viisitoistaminuuttinen osui popmusiikkiteatterin maihinnousun aikoihin Suomessa. Tampereen Teatterin Hair-musikaalissa Sheilan osuudet laulaneen ja myös sitä seuranneessa Salvation-musikaalissa esiintyneen artistin varsinainen ura jäi lyhykäiseksi musiikkiteatterin ulkopuolella. Jälkipolville on tallentunut vain pari seiskatuumaista käännösmusiikkia joista toinen löytyy myös kokoelmalevyltä Oi niitä tyttöjä - Westerlund & EMI years Part 2 1964-1974. Albert-yhteyttä en tähän hätään hoksannut, mutta epäilen että sellainenkin on.



Ja löytyihän sieltä paljon muutakin musiikkiaiheista sälää. Mutta ehdottomasti jäätävin juttu oli tuo Ile Kallio-aikakauden Hurriganes-tarra. Hiano!

2 kommenttia:

  1. Hei!Sattumalta googlen kautta etsin just tota tarraa. keräilen hurriganes-tavaraa. Tuokin tarra on mutta huonossa kunnossa. Onko mahdollisesti myytävänä ja mihin hintaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, en ollut myyntiaikeissa, mutta pistä sähköpostia niin keskustellaan. Kunto on alkuperäisen veroinen. Hinnasta ei hajuakaan.

      tarkkailijak@hotmail.fi

      Poista