KISS my ass !

Tämä meni minulta jotenkin ihan totaalisesti ohi. Vaikka siinähän se vissiin oli koko ajan ja kaveritkin siitä meuhkasi varsinkin 70-80-luvun taitteissa, mutta en millään lailla oikeastaan noteerannut koko juttua. Kävin kyllä jopa konsertissa Oulun Jäähallissa vielä vuonna 1983 tai 4. Ei vain iskenyt sitten millään. Bändi oli silloin jo riisunut nuo mielestäni ei-niin-coolit naamarit jotka pikkuisen aiheuttivat jopa huvitusta oheisenkaltaisilla naurettavilla poseerauksillaan. Olisi ehkä kannattanut kysyä joltain visuaalisen alan ammattilaiselta tai imagokonsultilta ennenkuin Vinnien The Ankh Warrior-maskit maalailtiin.

Anekdootti: Uskovaiset omien sanojensa mukaan iskivät tuohon Oulun konserttiin ankarasti. He kiersivät saatanallisen orkesterin konserttipaikan seitsemään kertaan ja tarinan mukaan Kiss ei pystynyt soittamaan koska uskovaiset olivat kyenneet sitomaan pahuuden voimat. Yhtye oli kuulemma yrittänyt soittaa ensimmäistä kappaletta ja lopettaneet kesken, toisen, kolmannen ja neljännen kappaleen kanssa oli käynyt samoin. Sitten jonkun ajan päästä lavalle oli heitetty joku suomalainen bändi "auttamaan". En kyllä kuolemaksenikaan muista tuollaista tapahtumaa, mutta voisikohan olla että legendan taustalla on soundcheck-lämppäri-ilmiö. Mutta mistäs tuon tietää,  konsertista kun on huomattavan paljon vähemmän muistikuvia kun saman vuoden Frank Marinon keikasta joka oli helkkarin hienoa revitystä.

Jos tuota nyt oikein tiukasti pohtii niin onhan se melko helvetin naurettavaa että aikuiset miehet pukeutuvat, meikkaavat ja poseeravat noin lapsellisesti ja naurettavasti. Toisaalta saman aikaan diggailin Judas Priestiä jonka kundit näyttivät varmaankin vähintään yhtä lailla todellisuudesta irtautuneilta. Birmignhamilaiset juntturat niittisissä nahkakuteissa koppalakki päässä ja Harlikka lavalla. Jotenkin se vain tuntui silloin niin paljon aidommalta ja rehellisemmältä. Vaikka Robbie onkin myöhemmin tullut ulos kaapista voinen sanoa että hän tuolloin oli kyllä helkkarin paljon machompi kuin virkaveljensä. Näin siis minun mielestäni. Mutta jos ihan objektiivisesti näin jälkeenpäin pohditaan niin tuo visuaalinen puoli tuskin oli kuitenkaan se syy jonka vuoksi en ikinä liittynyt Kiss Armyyn. Todistetusti visuaalinen silmäni ei ollut järin kehittynyt noihin aikoihin.

Kissillä on kuulemma maailman uskollisimmat fanit. Se on ihailtavaa. Kyllä bändin on täytynyt tehdä jotain ihan helkkarin hienosti ja hyvin että näin on päässyt tapahtumaan. Itsekin tunnen joitain muuten ihan selväpäisiä ihmisiä jotka vielä tässäkin iässä (vaikka nuoriahan me olemme) vannovat Kissin nimeen fanaattisesti. Muutamankin kerran olen joutunut toteamaan että kyllä, olen jo nähnyt tuon Kiss-sarjakuvan, varvassukan tai whatever. Muista asioista heidän kanssaan pystyy juttelemaan kuitenkin useimmiten ihan suhteellisen normaalisti.

Kun Rammstein tai joku muu machobändi tekee huonon ja naurettavan biisin, videon tai esiintymisen, se nostaa esille parodian mahdollisuuden. Että homma olikin vain niinkuin silleen parodiaa. Kun ei kehdata sanoa että ehkä tämä meidän machoilu, itsekeskeinen ja naurettava esiintyminen nyt vain yksinkertaisesti meni vähän niinkuin pikkuisen överiksi. Ehkä meidän tyylitaju hiukan petti tai jarrut sakkasi. Ehkä olemme tosiaan hiukkasen vierautuneet todellisuudesta. Näin tuntuu toisinaan käyneen myös Kissin kanssa. En ole aina oikein tiennyt näiden sarjakuvasankareiden kanssa että missä mennään. Ollaanko tosissaan vai tehdäänkö pilaa itsestä taikka yleisöstä. Mielestäni on vain hellyyttävää jos jokin yhtye on hiukan naurettava jos se on kuitenkin tosissaan ja vakavissaan asiansa suhteen. Mutta tästä bändistä sitä ei aivan tiedä. Tuntuu hiukan että jotakuta tosissaan vedetään koko ajan reppuun ja pojat nauravat matkalla pankkiin.

Koska en ole näiden ulkomusiikillisten asioiden kautta oikein pystynyt muodostamaan tästä kuulemma erittäinkin merkittävästä bändistä mitenkään erityisen negatiivista kuvaa, täytynee hiukan nihkeän suhtautumiseni orkesteriin johtua ihan musiikillisista syistä. Ja kun oikein muistelin niin tätä kirjoittaessa tuli mieleen ainostaan yksi biisin nimi, eli tuo Oulun keikan aikainen "Lick It Up". Tuo vahvasti kantaaottava yhteiskuntakriittinen laulu kyllä aikalailla tarkasti kuvaa rytmiorkesterin meininkiä. Melko käsittämätön poppimainen mukahevirenkutus. En aio teeskennellä että laulujen sanat aina olisivat ne tärkeimmät asiat, mutta c´mon, jotain tolkkua. Ei tuossa kyllä musiikillisestikaan ole mitään erityisen muistettavaa.

Kyllähän ne vanhemmat levyt olivat tietysti hiukan tiukempia, mutta en minä kyllä millään oikein ymmärrä tätä juttua. Että miten ihmeessä näinkin keskinkertaisesta bändistä on päässyt muodostumaan yksi musiikkimaailman suurimmista ilmiöistä. Hattua täytyy kyllä nostaa. On kai noita varmaan monia kymmenen kertaa lahjakkaampia soittajia tai säveltäjia, puhumattakaan sanoittajista, jotka eivät ikinä edes ole päässeet levyttämään. Mutta kaikkein innokkaimpienkaan Kissystävien ei nyt kannata repiä pelihousujaan, en yritä mollata orkesteria, sillä tiedän että se on monelle tärkeä. Yritän vain monisanaisesti kertoa että en vain tosissaan ymmärrä. Mutta siinähän ei nyt sinänsä ole mitään uutta.

Ja vielä noista kuvista: Niitä on nyt tosi paljon koska tiedän että Kiss-faneille tuo visuaalisuus on puoli ruokaa. Parhaat yritin valita, mutta kuten jo tuli todettua minun visuaalinen kompetenssini ei aina välttämättä ole parasta A-luokkaa.