14.3.2010

Personal trainer


Olen kyllä ihmeissäni miksei tämmöistä ole keksitty jo paljon aikaisemmin. Onhan toki ollut kaikenmaailman eräkelloja ja kännykkään tai kannettavaan ladattavia sovelluksia intervallien mittaamiseen, mutta että näin kätevä ja pieni laite josta on näin iso apu.

Kyseessä on siis hyvin yksinkertainen laite jonka avulla voi jaksottaa yksittäistä harjoitusta tai harjoitetta jakamalla sen intervalleihin, harjoitus- ja palautusjaksoihin esimerkiksi. Tai miksei myös ottelu- ja erätauoiksi esim kamppailulajeissa. Laite piippaa aina vaihdon merkiksi ohjelmoinnin mukaan.

Tuo kaksi intervallia (jotka voivat olla tietysti eri mittaisia, ja tyypillisessä intervalliharjoituksessa ovatkin) on tosin laitteen maksimi, mutta harvoinpa sitä enempää tarvisikaan. Tietysti jos haluaisi että on pari harjoitetta peräkkäin ja kummallakin eri kesto ja siihen vielä päälle palautus taas eri kestolla, tai harjoitusosion ja palautteen kestot lyhenisivät loppua kohti, tämä ei ole mahdollista.

Ei tarvitse olla ammattilainen ottaaksen käyttöön moisen laitteen. Parinkymmenen euron kertamaksulla saa itselleen tiukan personal trainerin joka vahtii ettei tauot venähdä tai harjoitteet lyhene.

Ei tarvitse vilkuilla kelloa kesken treenien vaan voi keskittyä olennaiseen. Sopii erinomaisesti ainakin kahvakuulailuun, kuntopiiriin ja juoksun intervalliharjoitteluun, joista minulla on kokemusta. Myös harjoitusten ohjaamisessa erinomainen apuväline.

Kapineen käyttö vaatii tietenkin sen, että harjoite on etukäteen suunniteltu. Jos tykkää vetää ihan fiilispohjalta, ei laitteesta paljon iloa ole. Mutta suunitelman mukaisen harjoitteen läpiviemisessä lahjomaton kaveri. Joskus minuuttikin on pitkä aika.

1 kommentti: