19.8.2010

Yksi näkökulma


Tietysti tämmöisten postausten kanssa täytyy olla hiukan varovainen, ettei nyt vain kukaan loukkaannu. En todellakaan yleistä ja minulle on ihan sama mihin kukanenkin uskoo. Ihmettelen vain, että miten joku on viitsinyt nähdä näin paljon vaivaa tulkitakseen rocksanoituksia ja -tapahtumia omien tarkoitustensa mukaisesti. Asiaan on kyllä huolella perehdytty.

Kun tässä nyt minun ja muidenkin blogistien kanssa on aika-ajoin pohdittu laulunsanojen merkitystä ja tarkoitusta, tai musiikkielämän myyttisiä sattumuksia, niin nyt sainkin kuulla että lähes kaikki oleellinen on ratkaistu jo aikoja sitten. Täältä on peräisin sekin Kiss-jutussa ollut anekdootti.

Tällä kasetilla saa siis selvityksensä monet populaarimytologiaan liittyvät tapahtumat.  Kaikkein hienoimmin kertoja on kuitenkin ratkaissut Stairway to Heavenin sun muiden biisien sanoman sekä oikeinpäin että väärinpäin soiteltuna. Tuossa on jo oikeasti nähty vaivaa. Sekin on ratkennut, minkä takia rockyhtyeet näitä "salaviestejä" levyilleen laittavat. Itsekin toki juniorina levyjä väärinpäin yritin soitella kun juttuja kuulin, mutta täytyy kyllä tunnustaa että en koskaan ollut järin vakuuttunut. Enkä ole nytkään. Tietysti harmillista että näin cd-aikana tuo salajutska ei oikein tahdo onnistua.

Kuunnelkaapa oheiselta sivulta vähän totuuksia tästä meidän niin paljon pitämästämme populaarimusiikista.

Naurattaahan tämä tietysti, mutta samalla ihmetyttää onko tämän joku joskus ihan uskonutkin. Hiukan perverssillä tavalla kiinnostava nauha joka oli pakko kuunnella loppuun saakka vaikka homma on ihan dadaa. Tai ehkäpä juurikin siksi. Ja malttakaahan tuo pitkähkö alustus, homma paranee kyllä loppua kohti ja moni itseäsikin vaivannut salaisuus tulee ratkaistuksi.

2 kommenttia:

  1. Klassikkohan tuo 'Rock-kasetti' on.

    Aika oli 80-luvun puoliväli, jolloin pikkupojat ja niiden huolestuneet äidit eivät pystyneet tarkastamaan jokaista asiaa (ja asiavirhettä) netistä, joten hyvinkin moni otti varmasti jutun ainakin hetkellisesti totena. Hoaxien leviäminen oli hitaampaa, mutta myös niiden kuolema.

    Kasettia kannattaa ehkä enemmän lukea sen tekijöiden taustaa ja elämänpiiriä vasten. Lahkolaisten tekemää ja lahkolaisille ehkä enemmän suunnattua. Täältä kaupunkien etelästä katsottuna aika kaukaista elämää.

    VastaaPoista
  2. Klassikko kuulemma on joo. Toki tarinat ja väitteet olivat itsellekin osaksi tuttuja, mutta itse äänitettä en ollut aiemmin kuullut.

    VastaaPoista