12.3.2011

Down the memory lane

Jokin aika sitten jotkut (huikean tarkka viittaus) bloggarit muistelivat MTV-musiikkikanavan aikoja jolloin sieltä vielä tuli musiikkia. Itsekin tuli kanavaa tuijoteltua ja monta kasetillista videoita ääniteltyä. Videot lienevät yhä jossain varaston perillä. Pitäisiköhän tehdä arkeologisia kaivauksia.

Asia tulvahti mieleeni kun näin sattumalta New Orderin videon biisistä "True Faith", joka oli yksi niistä jotka painuivat mieleen tuolloin 80-luvulla. Biisikin oli tietysti hyvä, mutta ei kaikkien hyvien biisien videot ole näin vahvasti painuneet mieleen. Heittelin tähän sitten randomina videoita jotka syystä tai toisesta ovat mieleen tarttuneet. Kaikki ovat kultaiselta 80-luvulta. Sen jälkeen ei ole juuri tullut musiikkitelevisiota seurattua.



Toinen mieleen syöpynyt kuva oli The Curen video biisistä "Why Can't I Be You". Onhan noita samanlaisia sekoiluja varmaan ollut muitakin, mutta jotenkin se vain tämä on jäänyt kuvina päähän.



Vaikka Bryan Adamsin myöhemmät vaiheet on mitä on, niin vuonna 1984 se soi ihan joka paikassa. Ja täytyy kyllä myöntää, että diggailin tätä biisiä kovastikin. Siksi ehkä videokin on jäänyt mieleen vaikkei se kummoinen olekaan, ja mieskin näyttää ihan köyhän miehen Bruce Springsteeniltä.



Ja kun aina ei voi valita mitä sinne muistiin varastoituu, niin sieltähän voi löytyä vaikka jotain tämänkaltaista. Ja löytyykin. Löytyy sieltä tietysti originaalitkin aika tarkasti. Ne kun taisivat olla kanavan eniten pyörineitä videoita.



Tukkahevin aikakaudellakin löytyi sentään yksi pörröpää jota voi kuunnella ilman myötähäpeää ja menettämättä rockuskottavuuttaan. Siis jos rockuskottavuus tarkoitti linjaa AC-DC, Ramones ja Judas Priest. Tämän biisin kohdalla tosin rockista puhuminen on hieman liioittelua, mutta ainahan voi vedota Eddie Van Haleniin. Se on ROCK. Oma rockuskottavuus tosin oli jo mennyt aikoja sitten Joni Micheleitä ihan julkisesti diggailtuani.



Ja vieläpä yksi, eli John Mellencampin "Jack & Diane". Aikalailla unhoon jäänyt, mutta erittäinkin miellyttävä laulaja/lauluntekijä. Ei ihan americanaa, ei ihan kantria mutta rockia kuitenkin. Ja video on hieno.



Eipä siihen aina järkisyitä ole miksi joku asia mieleen painuu muita väkevämmin, eikä ole näihinkään valintoihin. Mutta järki onkin usein yliarvostettu juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti