19.3.2011

Neito - Supisuomalainen vampyyrielokuva

Vaikka tämä enimmäkseen musiikkiblogi onkin, niin so what, menköön. En ala keksimään mitään musiikillista aasinsiltaa.

Sähköpostilla tuli vinkki supisuomalaisesta ja osin Oululaisvoimin tehdystä ja lähiseudulla kuvatusta indie-elokuvasta nimeltä "Neito". Huhuja olen asiasta kuullut jo aiemminkin, mutta elokuvan valmistuminen oli minulle uusi juttu. Melko pienellä mediakohulla tämäkin leffa sai ensi-iltansa 26.2., vaikka kaikki vampyyrikama onkin nyt kuuminta hottia.

En voi sanoa olevani vampyyrigenren asiantuntija. Oma tietämys rajoittuu lähinnä noihin vanhempiin sympaattisiin b-luokan halpisleffoihin. Viimeaikaisen vampyyribuumin tekeleet eivät ole oikein hanskassa, ei elokuvana eikä kirjoina. Nuorisolla nuo tuntuvat kuitenkin olevan oikeinkin kovassa kurssissa. Tämä Kaiken Keskellä Ry:n omakustannevoimin tekemän indieleffan ideointi aloitettiin kuulemma kuitenkin jo ennen Twilight/True Blood-hittejä, ja ajoitus on kuulemma vain sattumaa.

Itse elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta jo ihan kannatuksen vuoksihan tuo täytyy käydä katsomassa jos esityksiä vielä Ouluun tulee. Kyllähän kaikenlainen omaan intohimoon pohjautuva toiminta, oli sitten kyseessä musiikki tai elokuva, on perin juurin kannatettavaa toimintaa.



Lisätietoa elokuvasta ja tulevista esityksistä:

Kaiken Keskellä Ry
Facebook

3 kommenttia:

  1. Oli noheva leffa, kannattaa käydä kattomassa!

    VastaaPoista
  2. Leffa nähtävissä osoitteessa: www.neitoelokuva.com

    VastaaPoista
  3. Elokuva on nyt nähtävissä osoitteesta www.neitoelokuva.com

    VastaaPoista