Tämä pari viikkoa sitten ilmestynyt John Hiattin entisen bändikaveri Ry Cooderin levy kolahtaa musiikillisesti aika lailla samaan lokeroon kuin kollegansa uusin. Aiheet tosin ovat hieman kantaaottavampia.
Cooder on ollut minulle joskus hankala pala. Periaatteessa kun mies on ehtaa juurikamaa ja ammattimies sanan kaikessa merkityksessä, mutta kun tuo biisipuoli ei ole aina ihan iskenyt. Kitarahommelit herra on aina hoitanut meikäläistä miellyttävällä tavalla, sliden erityisesti.
Tämän levyn kohdalla tuntui aluksi olevan sama ongelma, eli tasapaksu tavara. Tunnelmat ovat osittain kantaaottavista aiheista huolimatta leppoiset, ja kuulostavat miehen alkuaikojen meiningiltä, mutta ehkäpä biiseihin olisi kaipaillut hiukkasen enemmän meininkiä. Pikkuisen useammalla kuuntelulla ydin alkoi hahmottua ja nyanssit erottua. Tämähän on parasta Cooderia aikoihin!
Monet kappaleista voisivat aivan hyvin olla trad-krediitillä, mutta kyllä Cooder on ne ihan itse rustaillut. Makumatka musiikkiin käy taas läpi tuttuja reittejä kantaaottavasta Woodie Guthrie-folkista keinuvan tex-mexin kautta räkäisempään ja yrmeäilmeiseen bluesiin "I Want My Crown", ja kaikkea muutakin maanläheistä siltä väliltä.
Onhan Cooder jo aiemmilla levyilläänkin ollut pienen ihmisen puolella, mutta tällä levyllä käydään jo selvemmin yhteiskunnan rakenteita vastaan. Tai ainakin sen mätäpaiseita vastaan. "No Banker Left Behind" kritisoi pankkikriisin hoitoa ja samaa asiaa sivuaa "El Corrido De Jesse James". "John Lee Hooker For President" kertoo ironisesti kuinka ÄIJÄ homman hoitaisi. Ehken paremmin kuin viimeaikaiset pressat, ainakin pikkuisen coolimmin:
"I want everybody to know I'm strictly copastatic, I ain't Republican or Democratic. I got a new program for the nation. It's gonna be groove time, a big sensation. Every man and woman gets one scotch, one bourbon and one beer, three times a day if they stay cool. Little chillens gets milk, cream and alcohol, two times a day if they stay involved in school. Now boogie chillen."Noin se homma hoidetaan! Kerta kerralta levy alkaa maistua makoisemmalta, kunnes se alkaa kuulostamaan ihan klassikolta, jota se epäilemättä tulee olemaankin. Biisit ovat Hiatt-kollegan tapaan pikku tarinoita, joissa sanomaa ei isketä junttaamalla kurkkuun, vaan ironian kautta.
On helvetinmoinen harmi, että John Hiattin ja Ry Cooderin tapaisten mestareiden aikaansaannokset eivät kovin kummoista liikettä aiheuta listoilla, puhumattakaan musiikkilehdistöstä. Kyllä kannattaisi jättää vaikka muutama hipsterilevy ostamatta ja tutustua kunnon juurimeininkiin. Näistä kannattaa aloittaa.
Itse olen kaikkiruokainen musiikin suhteen mutta indiehipsteriksikin mainittu. Harvemmin tulee ostettua vanhojen hapatusten levyjä mutta olet oieassa että joskus se kannattaa. Ostin Anttilan alelaarista Ry Cooderin vanhan levyn ja se oli oikein mukavaa. Pitää vissiin kuunnella tämä uusinkin sitten.
VastaaPoista