Southern Rock vol 10 : Black Oak Arkansas

Black Oak Arkansas on pienoinen kummajainen tässä sarjassa. Bändi on yhtä kuin Jim "Dandy" Mangrum. Muuten soittajia on pyörinyt sisään ja ulos kuin Megadethissa. Joka taas ei liity tähän mitenkään.

Mangrum on myös se, joka jakaa kuulijat kahteen osaan. Toisten mielestä herra on kaikessa testosteronia pursuavassa David Lee Rothmaisuudessaan vallan mahtava bändin keulakuva ja voimakasääninen persoonallinen laulaja. Osan mielestä lapsellisen naurettava herra taas ei osaa laulaa pätkääkään. Totuus lienee jossain tuossa välissä.

Kannattajia on kuitenkin sen verran riittänyt, että bändi on yhä elossa ja huhujen mukaan sorvaa uutta levyä parasta aikaa. Edellinen ilmestyi vuonna 1999. Bändi myös kiertää yhä, lähinnä kesäisin bikertapahtumia koluten, joihin se sopiikin tietysti kuin nenä päähän.

Vaikka kotikaupunkinsa mukaan nimetty bändi ei kuulu aivan sinne omaan topkymppiin southern-saagassa, on sillä omat ansionsa. Itse en aivan mahdottomasti välitä Dandyn laulunlahjoista, mutta kiehtovaksi bändin tekee sen alkuaikojen southernsoundin sekoitus psykedeelisiin aineksiin. Nuggetteihin sitä ei voi sekoittaa, mutta jos olisi julkaistu punaniskanuggets, niin BOA olisi ehdottomasti ollut sen kulmakiviä.

Ja kyllä niitä tuttuja southern-elementtejäkin levyiltä tietysti löytyy yllinkyllin. Kitaroita löytyy yleensä vähintään kaksi, mutta yleensä kolme, ja aiheet löytyvät sieltä normaalista suunnasta.

Huippuaikanaan vuosina 1971-76 bändi julkaisi peräti 10 levyä, joista kaksi liveä. Ja noista myös löytyy ne mainittavan arvoiset. Ihan kaikkia en ole kuullut, mutta livet on kovia. Parhaiten on kuitenkin iskenyt vuoden 1973 High On The Hog, joka oli myös yhtyeen kaupallisin menestys. Jos tuo alfaurosdandyily alkaa kiinnostamaan, niin kehotan aloittamaan kuitenkin vuoden 1992 kokoelmalevystä Hot & Nasty: The Best of Black Oak Arkansas. Noista originaaleista kun tuppaa löytymään hyvän tavaran seasta kohtuuttoman paljon paskaa.