Bluesmen # 16 - Robert Cray

Uuden ajan bluesia, tai ainakin bluesahtavaa musiikkia. Tai jotain. Kyllähän Crayn soitossa selkeästi tunnistaa bluesin vaikka aika kaukana deltalta ollaankin jo. Jotkut levyistä menivät jo aika lailla jazzin, soulin ja popin puolelle, mutta kitara soi aina samassa bluesvireessä. Tarinatkin ovat periaatteessa perinteistä bluessanastoa pettämisestä ja suhteista ja niiden loppumisesta, mutta hiukan modernimpaan tapaan. Jos kitara on blues niin laulu on aikalailla soul.

Soulista puheen olleen vuoden 1986 läpimurtolevyllä Strong Persuader soi myös Memphis Horns ja tuon levyn hitti oli juuri tämä "Smokin Gun", joka oli Crayn ensimmäinen crossover-menestys. Puristit syyttivät miestä juppibluesin esittäjäksi tai poppariksi joka yrittää kerätä uskottavuutta kutsumalla musiikkiaan bluesiksi. Mutta kyllähän miehen musiikki perustaltaan ammentaa ihan sieltä samasta lähteestä kuin ennemminkin käsiteltyjen herrojen musiikki, hieman modernimpana versiona vain. Crayn nuoruuden rock-, pop- ja soulsuosikit kuuluvat musiikista, vaikka mies saikin bluesherätyksen jo aikaisessa vaiheessa. Eilen käsitelty Albert Collins nimittäin soitti sattuneesta syystä Robert Crayn koulun päättäjäisissä. Esiintyjän valinta tehtiin Crayn johdolla kahden esiintyjän välillä. Se toinen oli Frank Zappa, joten jää vain arvailujen varaan minkälainen musiikkimies Craysta olisi tullut jos valinta olisi mennyt toisin päin.