26.12.2010

Täss on Rauli, moi !




Näin siinä monesti käy. Piparnakkelin Joulunaikoina julkaisema mietelmä M.A.Nummisen Joululevystä sai ajatukseni vaeltelemaan Baddingin pariin. Suuresti arvostamani tulkitsija on tosin ollut soittamattomana hyllyssä aika pitkään, mutta sain taas uuden herätyksen: tässähän on ehdottomasti yksi Suomen musiikkihistorian suurmiehistä. Genrestä en käy vääntämään peistä, ei sillä hirveästi ole merkitystä tämän miehen kohdalla.

Vuoden 1982 levy Ikkunaprinsessa on ladattu täyteen helkkarin hienoja kappaleita, enkä oikein tiedä mikä juuri tässä "Mä haluan sun"- biisissä niin erityisesti puhuttelee. Vaikka Raulilla oli kuulemma aluksi vaikeuksia suhtautua turkulaisen Marketta Saarisen tekemään voimakkaita tunneilmaisuja sisältävään tekstiin, kyllä kappaleesta tuli käsittämättömän hieno, vaikka sitä pitikin kypsytellä tavoista poiketen muutamia päiviä.

Osaltaan biisin hienouteen vaikuttaa tietenkin Esa Pulliaisen suvereeni sovitus ja erityisesti helkkarin hieno pieteetillä soitettu, sopivan lyhyt, ytimekäs ja täydellinen perinteitä kunnioittava soolo. Se purskahtaa urkujen alta tavalla joka osoittaa täydellistä työkalunsa hallintaa ja ymmärystä. Se ei ole itsetarkoitus vaan palvelee täydellisesti kappaletta ja sen tunnelmaa. Ja muutenkin Pulliaisen fillit, introt ja soolot ovat tällä levyllä parhaimmillaan.

Loppuun pieni anekdootti. Olin parikymppisenä pojankloppina vuonna 1986 synnyinkaupunkini Seinäjoen Sorsanpesä-hotellin yökerhossa kavereiden kanssa iltaa viettämässä. Emme olleet paikalla Kirkan Heavy-shown, Miljoonasateen tai edes Baddingin takia, vaikka herraa jo tuolloinkin arvostin. Olimme paikalla siitä syystä, että kyseinen yökerho nyt vain sattui olemaan tuolloin kaupungin paras paikka tutustua..... no ...mielenkiintoisiin ihmisiin. Enpäs tuolloin tiennyt, että kyseinen hiukan huonosti seuraamani keikka oli legendan viimeinen. Olisin ehkä seurannut hieman tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti