The Sugarcubes - Birthday

Indie/post-punk/alternative-mikälie bändi kauan ennenkuin kukaan tiesi mitään yhtyeestä nimeltä Sigur Rós. Yhteistä näille Islannin lisäksi on se, että Sigur aloitteli Sugarcubesien levy-yhtiön hoivissa ja se, että kummankaan bändin jäsenten nimiä ei erkkikään osaa kirjoittaa tahi lausua.

Muistan elävästi kuinka löin uuden Sugarcubes-levyn lautaselle kotibileissä heti Rushin ja J.Geils Bandin jälkeen ja odotin saavani kehuja hienosta löydöstä. Omasta mielestäni huikean persoonallinen bändi oli jotain ihan uutta auringon alla ja varsinkin tuo soiva biisi kaunis osoitus naivistisuuden piristävästä vaikutuksesta muuten niin hemmetin totiseen rokkenrollin maailmaan.

Aistin kuinka vaivautunut hiljaisuus laskeutui huoneeseen jossa ei todellakaan yleensä oltu sitä mieltä että mielipiteistä ei voisi kiistellä. Tästä ei edes aloitettu mielipiteiden vaihtoa, vaan katseltiin meikäläiseen päin hiukan säälinsekaisin tuntein, että nyt tuo on mennyt jo aikalailla sekaisin. Smiths vielä jotenkuten menettelee, mutta tämä on jo pikkuisen liikaa. Levy vaihtui vaivihkaa Kingdom Comen uuteen albumiin ja kaikki alkoivat nyökytellä hyväksyvästi karvaisia päitään. Tämä oli siis juuri ennen kuin levy tyrmättiin pelkkänä Zeppelin-kopiona.

No eihän tuo toki enää ihan niin tuoreelta kuulosta, mutta ihan kivalta yhtä kaikki. Levyä soittaessa tosin joskus kaipaisi cd-versiota jotta voisi käyttää skip-nappulaa, varsinkin niiden biisien yli joilla yhtyeen toinen laulaja Einar availee sanaista arkkuaan. Levy näyttää olevan kaikkialla vihreällä kannella, mutta oma versio on oranssi. Mistä lie johtuu. Liekö joku maanantai-kappale.