25.4.2011

BackBeat Band - Money & Long Tall Sally



Pääsiäisen aikaan tuli taas katseltua tuo suht mukava elokuva Backbeat, joka siis kertoo The Beatlesin alkuaikojen musiikkitaipaleesta. Elokuvahan keskittyy lähinnä Stuart Sutcliffen ja John Lennonin suhteeseen, ja Stuartiin enemmänkin. Stu oli alkuaikoina bändin ylivoimaisesti viilein jätkä, joka keräsi huomiota Saksan mimmeiltä toisten mielestä hiukan liikaakin. Basson varressa mies ei ollut kummoinen, mutta näytti hyvältä ja oli Lennonin kamu. Se riitti. Jonkin aikaa.

Elokuvassa ei kuultu yhtään Lennon/McCartney-sävellystä, vaan bändin alkuaikoina coveroimia tuttuja biisejä, joita levyiltäkin kyllä löytyy. Kappaleet eivät myöskään ole leffassa Beatlesin esittämiä, vaan leffaa ja soundtrackia varten kasattiin ihan vartavasten oma "supergroup". Ja helkkarin hyvin bändi homman hoitikin. Bändissä lauloi tuolloin kovassa nosteessa olleen Soul Asylumin Dave Pirner ja The Afghan Whigs yhtyeen Greg Dulli. Kitaroita soitteli Sonic Youthin Thurston Moore ja Don Fleming Gumball-yhtyeestä. Bassoa peukutteli REMin Mike Mills ja rummuissa oli Dave Grohl.

Ohessa BackBeat Band esittämässä ajanmukaistetut versiot leffassakin nähdyistä biiseistä "Money" Ja "Long Tall Sally". Dave Pirnerin laulaman Sallyn esittää elokuvassa Lennon, vaikka tuonhan lauloi aina oikeasti McCartney. Ja tuosta Sir Paul kuulemma vetäisi hieman herneen nokkaan elokuvan nähtyään. Soundtrackilla biisin esittää siis Pirner, joka muutenkin vetäisi McCartneyta elokuvassa. Sinkulla taas laulaa Greg Dulli, joka laulaa elokuvassa Lennonin osuudet. Sekavaa vai mitä ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti