15.9.2011

Ou'Blues-iltamat: Hoodoo Sauna 14.9.2011


Oma kulttuurin täyteinen ilta alkoi kirjakaupan kirjailijavieraiden kuuntelulla. Tuomas Kyrö oli houkutellut muutamia kymmeniä ihmisiä kirjakaupan nurkkaan. Ikävä vain, että haastattelija oli surkean ja epätoivoisen väliltä. Onhan se ihan jees, että osoittaa arvostusta haastateltavaa kohtaan, mutta moinen pikkutyttömäinen hihitys ja nuoleskelu saa aikaan myötähäpeän tunteita.

Kyrön jälkeen katsojat aika lailla katosivat, vaikka olikin illan päävieraiden aika astua estraadille. Radiopuhelimien pojat Jarno Mällinen ja Jyrki A. Mäki ovat molemmat julkaisseet tänä vuonna kirjat. Mällinen romaanin ja Mäki sarjakuvakirjan. Poikien yhteishaastattelua ei pilannut edes amatöörihaastattelija.

Korkeakylddyyrisen aloituksen jälkeen olikin aika suunnata askeleet paikallisen bluesyhdistys Ou'Bluesin ensimmäisiin jami-iltamiin kahvila Mazarineen. Paikanvalinta hieman oudoksutti. Tuo kun on ihan pullantuoksuinen konditoria-kahvipaikka, jossa on tilaakin vain kolmellekymmenelle ihmiselle. Tosin sitten viimekäyntini paikka oli saanut myös b-oikeudet. Ja hyvinhän tuo paikka loppupeleissä toimikin.

Kun illan housebändinä toiminut Hoodoo Sauna aloitteli, ei paikka vielä repeillyt liitoksistaan, mutta pikku hiljaa illan aikana porukkaa valui ihan kiitettävästi paikalle. Tarkoitus oli nimenomaan, että eka setin jälkeen viimeistään alkaisivat jamit, joihin kaikki edes suunnilleen soittotaitoiset saisivat osallistua. Eli minä en. Tunnistinkin yleisössä monia paikallisia muusikoita, mutta ujoja meinasivat alkuun olla, kun ei lavalle meinattu millään saada uutta comboa.

Hoodoo Saunan suomenkielinen blues toimi yllättävän hyvin, vaikka tuo kielivalinta hieman aluksi arveluttikin. Laulajaharpisti A.P. Skarpin suurimmaksi osaksi rustaamien biisien aiheetkin olivat varsin kotimaisia: Kalevala, Väinämöisen Blues, Kulkuri ja kissa, Paskaduuni Blues ja Oulujoki-Blues muutamia mainitakseni. Oli mukana toki myös covereita Howlin' Wolfista lähtien, suomeksi laulettuna kuitenkin nekin. Bändi on muuten ollut studiossa mm. Pepe Ahlqvistin kanssa, ja levykin pitäisi pikku hiljaa käsittääkseni ilmestyä.



Jamit saatiin alulle kun paikalle ilmestyi paikallinen suuruus Esko "Elvis" Lassila kavereineen. Aikoinaan Spidersissa, Garbossa ja Röyhkän bändissäkin vaikuttanut kitaristilaulaja pisti rokkivaihteen silmään ja kaverit seurailivat perässä minkä pystyivät. Jatkossa Lassila innostui niin, että ei malttanut jättää lavaa edes Hoodoon toisen setin aikana, ja hyvä niin, sillä mukavasti säröä mies toi muuten melko rauhalliseen shuffleen.

Vaikka en ihan loppuun asti ehtinytkään osallistua, näytti siltä, että yleisön mielestä homma oli onnistunut. Samaa mieltä olen minäkin, ja toivottavasti yhdistys perinnettä jatkaa niinkuin lupailivat. Liian harvoin tuota bluesia livenä kuulee näillä leveysasteilla.



2 kommenttia:

  1. Jamit oli toimivat, ja jatkoa on tulossa. Mukava kun kirjoittaja huomio nämä hieman pienemmätkin tapahtumat.

    VastaaPoista
  2. Kuulinkin jo , että lisää on tiedossa, hieno homma. Pikkuisen kun vielä rohkaistuvat nuo muutkin paikalle tulevat blueshemmot, niin menot vain paranee.

    VastaaPoista