9.12.2010

Rakas Joulupukki !

Tässä olisi tämmöinen kaino toivomuslista. Olen ollut aika kiltti.

Jippu & Samuli Edelmann: Pimeä Onni. Sisältää koskettavan hitin Jos sä tahdot niin.

"Levylle valituissa kappaleissa korostuu vahva lyriikka. Keskiössä ovat rakkaus ja muut syvät tunteet. Rakkaus on suloista, välillä katkeransuloista. Parhaasta päästä ovat Jipun tulkitsema Ressu Redfordin käännöshitti Kato mitä sä teit ja Edelmannin tulkitsema Jacques Brelin kappale Ethän lähde pois, jonka suomenkielisen tekstin on laatinut Aale Tynni. Herkän tunnelmoinnin ja syvien tunteiden keskellä Dave Lindholmin Joo joo mä rakastan sua -kappaleesta tehty duoversio tarjoaa hyväntuulisen lisän. Kaksikon tulkinta Edu Kettusen mestarillisesta Retki merenrantaan -kappaleesta on niin ikään ilahduttava."


Tomi Metsäketo: Kuului laulu enkelten. Vuoden koskettavin joululevy.

“Joululevyni on tunnelmaltaan rauhoittavaa kuunneltavaa. Se sisältää kauniita joululauluja, mm. perinteisiä suomalaisia lauluja, mutta myös hieman uudempaa joulumusiikkia. Kappaleet ovat minulle tärkeitä, ja myös yleisö on toivonut niitä paljon tekemilläni joulukiertueilla”, kertoo Tomi Metsäketo.

Joulukonserttikin Tomilla olisi ja vieläpä Laura Voutilaisen kanssa, mutta se on kyllä jo ennen Joulua. 


Singstar: Suomihitit. · SuomiHitit on kokoelma ikivihreitä helmiä ja tämän päivän hittimusiikkia. Sisältää mm:
  • Antti Tuisku - Juuret
  • Armi & Danny - Tahdon olla sulle hyvin hellä
  • Cheek - Jos mä oisin sä
  • Denigrate - Mombasa
  • Dingo - Levoton tuhkimo
  • Fintelligens - Mikä Boogie
  • Irina - Vahva
  • Juha Tapio - Kaksi puuta
  • Mamba - Vielä on kesää jäljellä
  • Ressu Redford & Jussi Rainio - Prinsessa
  • Sara - Rauhan aika
  • Tauski - Sinä vain
  • Tiktak - Minne vaan
  • Yö - Särkyvää


Paulo Coelho: Valon soturin käsikirja

"Valon Soturin käsikirja on kokoelma filosofisia ajatuksia ja kertomuksia jokaisen etsijän iloksi. Valon Soturin käsikirja kutsuu jokaisen etsimään unelmaansa, syleilemään elämän epävarmuutta, ja ohjaa meitä kohti omaa kohtaloamme. Paulo Coelho auttaa jokaista löytämään itsestään Valon Soturin. Lyhyet inspiroivat kappaleet ovat ohjeita Valon Soturille, hänelle, joka arvostaa elämän ihmettä, hänelle, joka hyväksyy epäonnistumiset ja hänelle, joka etsimisen kautta löytää oman itsensä. Paulo Coelho parhaimmillaan."


Nämä jos jätät tuomatta niin olen kiltti myös ensi vuonna.

Hyvää Joulun odotusta sinne Korvatunturille tv:

Tarkkailija K

3 kommenttia:

  1. Meinasit hämätä. Piti pariin kertaan lukea kun ihmettelin tuota listaa.

    Tuohon voisin omalta osaltani lisätä Ressun ja Jussin uuden duolevyn. Olisi hankala näytellä kiitollista jos sen löytäisin lahjapaketistami.

    VastaaPoista
  2. tuo paulo ceolhon kirja vaikuttaa oikeastaan kiehtovalta ja aikamoiselta vastapainolta huuhaaäänimusiikkilevylle. :D

    VastaaPoista
  3. No jaa...mites tuon nyt pistäisi. Coelho on keittiöfilosofian keisari ja nauraa matkalla pankkiin. Syvällinen varmasti siinä mielessä kuin Metsäkedon joululevykin.

    VastaaPoista