Bluesmen # 1 - Son House

Joskus kun bluesvaihe lyö päälle niin kaikki muu musiikki tuntuu toisarvoiselta ja pinnalliselta trendipelleilyltä. Blues iskee aina silloin tällöin, yllättäen ja pyytämättä, eikä sitä voi väistää. Se ei liity mitenkään henkiseen olotilaan tai kaamosmasennukseen. Kenties se on pieni reality check hipsteröinnin jälkeen. Paluu maanpinnalle. Ja silloin siihen uppoaa taas kokonaan ja ajattelee että tätähän se on ja olla pitää. Aito, oikea ja rehellinen musiikki.

Ja tähän ei riitä enää lääkkeeksi pelkkä Stevie Ray Vaughan niinkuin vähäisempiin kyllästyksiin. On mentävä syvemmille vesille. Aloitettava alusta, ja juuri tämän enempää ei voisi alusta aloittaa. Pistelen eetteriin lähiaikoina meikäläisen bluessuosikkeja niin kauan kun tämänkertainen vaihe kestää. Monesti näissä on aina enemmän ja vähemmän toisessa pääosassa kitara, akustinen tai yleensä sähköinen, koska siinä nyt vain on jotain ylimaallisen hienoa.

Ja kuten jo sanoin, juuri tämän enempää ei alkujuurille pääse. Delta bluesin yksi arvostetuimmista alkuajan mestareista. Mies jolta on saanut vaikutteita niin Robert Johnson kuin Muddy Watersinkin. Tällä on hyvä aloittaa.