20.11.2010

Bluesmen # 3 - Johnny Shines



Johnny Shines oli Robert Johnsonin matkakumppani 30-luvulla, ja aika paljon legendasta tarttui Shinesiin matkan varrella. Slide, tunteikas tulkinta ja lievästi falsetossa vaikeroiva ääni. Sekä tietysti Johnsonin biisit, kuten tuokin yllä soiva, joita Shines esitti koko uransa ajan konserteissa. Ja esiintyipä mies myöhemmin urallaan useastikin Robert Johnsonin kasvatti- ja oppipojan Robert Lockwood Jr:n kanssa, levyttäen yhdessä pari levyäkin. Tämän nimenomaisen kappaleen säveltäjästä on tosin hieman toisenkinlaistakin tietoa. Luultavasti siinä on ajan tavan mukaan hieman lainattu. Biisistähän on satoja coverversioita, osa  hieman eri sanoituksilla. Ainakin maantieteellisesti hiukan virheellinen värssy " back to the land of California, sweet home Chicago" on korvattu yleensä muotoon "back to the same old place, sweet home Chicago".

Kuten Son Housen kohdalla, myös Johnny Shinesin uran alkuajat olivat hajanaisen levyttämisen ja keikkailun johdosta  tasapainoilua musiikin ja "oikeiden töiden" välillä. Välillä mies jopa möi soittimensa pois ja keskittyi rakennuspuuhiin, mutta veri veti jälleen bluesin pariin. Epäonnisten ja julkaisemattakin jääneiden levytysten jälkeen mies iski jackpotin vuonna 1966 julkaistulla levyllä Chicago / The Blues / Today ! jolla mukana olivat myös Walter Horton ja Charles Musselwhite. Levyn myötä Shinesin ura sai uutta tuulta ja sitä seurasivat useat levytykset eri merkeille.

Shines ei ole ikinä noussut tunnetuimpien bluesartistien rinnalle, mutta miehellä oli oma osuutensa deltan tuomisessa Chicagoon, ja hän oli yksi niistä linkeistä joka johti Son Housesta ja Robert Johnsonista sähköiseen bluesiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti