27.11.2010

Bluesmen # 10 - Albert King



Albert Kingin kitaralikit ovat osa universaalia blueskieltä. No jopa oli hienosti sanottu. En sitä minä keksinyt vaan Elvin Bishop, jonka mielestä lähes kaikki blueskitaristit ovat saaneet jotain kautta vaikutteita juuri Albert Kingiltä. Kun Albert ensimmäistä kertaa Fillmoressa nousi yleisön eteen 15 vuoden chitlin circuit kiertämisen jälkeen, se tapahtui nelipäiväisellä keikalla jolla mies lämmitteli ihailijoitaan Jimi Hendrixiä ja John Mayallia. Ja Rolling Stone-lehden Jerrold Greenbergin mukaan pesi koko porukan. Tuo tapahtui vuonna 1968, ja vaikka Albertin paras levy Born Under A Bad Sign olikin ilmestynyt jo vuotta aikaisemmin, vasta tuo esiintyminen nosti miehen suuren yleisön tietoisuuteen.

Albert on enemmänkin B.B.-kaimansa kuin eilisen Freddie-kaimansa kuuloinen bluesmies. Hiukan rauhallisemman bluesin äänenkannattaja enemmänkin. Lonnie Mackin ohella se ehkä kuuluisin Gibson Flying V-kitaran vakiokäyttäjä oli se jonka kitarointi vaikutti eniten myös Stevie Ray Vaughanin kitarointityyliin. Se on kyllä helppo kuulla varsinkin Vaughanin rauhallisemmissa kappaleissa. Ja pääsihän SRV myös esiintymään useasti idolinsa kanssa, ja yhdestä noista vuoden 1983 sessioista syntyi levy In session joka julkaistiin molempien miesten jo kuoltua vuonna 1999.

Parhaat ja useimmat levynsä Staxille levyttänyt herra oli juuri tuon hittitehtaan maestrojen, Steve Cropperin ja muunkin Booker T. & The MG-porukan, ansiosta ensimmäisiä bluestaitureita joka yhdisti mustan bluesin valkoisiin vaikutteisiin ja oli näin lähellä R & B-kategoriaa, jos näitä on järjellistä jotenkin kategorisoida. Myös Memphis Horns tietysti vaikutti soundiin vahvasti. Oheinen pätkä on vuodelta 1981 jolloin King kierteli ahkerasti ympäri maailmaa. Videostakin huomaa kuinka hän soittaa oikeankätistä kitaraa väärinpäin ja venyttelee kieliä enemmän kuin liukuu pitkin kitaran otelautaa. Ja soittaa peukalolla. Vain näin hän kuulemma saa juuri oikeanlaisen soundin kitaraansa. Albert on meikäläiselle se Kingeistä kaikkin kunkuin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti