13.11.2010

Million Dollar Mistake



Andy Wickett (Fane) soitti aikoinaan rumpuja Iggy Popin kappaleen mukaan nimetyssä bändissä TV Eye. Nick Rhodes kävi toisinaan äänittelemässä bändin musisointia ja oli muutenkin ihastunut poikien habitukseen. Loppujen lopuksi Andy liittyi Rhodesin bändiin jonka nimi oli Duran Duran. Hän aloitti bändissä laulajana ja kosketinsoittajana. Yhtyeen kokoonpanossa ei tuolloin siis ollut vielä Simon LeBon.

Andy Wickett oli kirjoittanut omasta mielestään ihan kelpo biisin nimeltään "Girls On Film" ja UB40n tuottaja Bob Lamb tuotti bändille sen ensimmäisen demon johon EMI kuulemma ihastui ikihyviksi. Kaikki hyvin tähän asti siis. EMI halusi lisää samankaltaista ja Wickettillä oli varastossa biisi "Stevie´s Radio Station", josta osa oli pöllitty suoraan TV Eyen aiemmasta kappaleesta. Tuosta uusiokäytetystä kappaleesta tuli myöhemmin "Rio".

Wickett erosi tyttöystävästään joka alkoi tapailla Nick Rhodesia ja Andy päätti nostaa kytkintä ja erosi myös bändistä. Demo jäi tietysti bändin hoiviin joka tarjosi Andylle biiseistä 200 punnan kertakorvauksen. Korvauksen kohottua 600 puntaan Andy allekirjoitti sopimuksen jossa luopui kaikista oikeuksistaan Duran Duranin suhteen ja kaikkeen sen materiaaliin. Andyllä ei ollut varaa maksaa kunnon asianajajalle joten hän käytti oikeusavun turvin tuttua kiinteistöasioihin perehtynyttä lakimiestä.

Lakimies ei tiennyt mitään musiikkibisneksestä ja kehotti Andya kirjoittamaan sopimuksen joka, hänen logiikallaan, osoitti että Andylla kuitenkin oli JOTAIN tekemistä materiaalin kanssa. Kun kappale nousi listoille Andy yritti mitätöidä sopimusta, mutta lakimies ei suostunut lähtemään oikeuteen. Jos biiseistä olisi tehty järkevä sopimus, olisi Andy 600 punnan sijaan ollut monimiljonääri jo kauan sitten.

Nyt Andy myy tuota demoa, johon hänellä on yhä näemmä oikeudet, netissä sivuillaan hintaan 7 puntaa . Ja kiertelee muusikkona Birminghamin kuppiloita. Vaikka tuolla menolla ei taideta ihan miljooniin enää kiinni päästä, Andy ei tunnusta olevansa katkera.

Uskoisikohan tuota ihan aikuisten oikeasti.

2 kommenttia:

  1. ;´<

    Jos hän ei _enää_ ole katkera? Ehkä siihen jääpalaankin /c:ssä tottuu ajan kanssa. Toisin kuin uskotellaan.

    VastaaPoista
  2. Toivotaan noin. Lukiessani vähän aika sitten miehen haastattelua sain kyllä käsityksen, ettei mies ehkä sittenkään IHAN kokonaan ole asiasta yli päässyt.

    VastaaPoista